Hillsidegolf open 30.6.2012

Keskustelua kotimaisista, SFL:n alaisista kisoista.

Valvoja: HALLITUS

Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Jani »

Nummelan frisbeeseura järjestää rating-kisan upealla golfkentällä Vihdin Jokikunnalla. Tässä kentän omat sivut: http://www.hillsidegolf.fi

Hillsidessa on kaksi kenttää, joista Valley coursella pelataan loppukesällä naisten haastajakiertueen kisa. Meidän kisamme pelataan vielä hienommalla Hill coursella. Kisa alkaa kello 19.00. Ensimmäinen kierros siis pelataan täysin päivänvalossa. Ruokailun jälkeen toisen kierroksen aikana ehkä alkaa jo hieman hämärtää, mutta muutamana vuonna kyseisellä kentällä ollaan pelattu hienosti jopa läpi yön.

Osanottomaksu on 30 euroa, ja siihen sisältyy green fee, ruokailu ja pieni osuus (5 euroa) palkintopottiin. Kaikki pelaavat yhdessä sarjassa, mutta puolet palkintopotista sekä sponsoroidut palkinnot jaetaan frisbeekaupan lahjakortteina tasoitettujen tulosten mukaan. Tasoitus määräytyy voimassa olevan ratingin mukaan siten, että kymmenen pisteen ero ratingissä tarkoittaa yhden heiton tasoitusta kierrosta kohti. Tonnin ratingistä alaspäin jaetaan tasoitusta, eli esimerkiksi 950:n peluri saa viisi heittoa tasoitusta kierrokselta, eli kymmenen heittoa koko kisassa. Kannattaa hyvissä ajoin selailla palkintovaihtoehtoja sponsorin valikoimista täältä: http://www.powergrip.fi

Ilmoittautuminen aukeaa 1.4. Kisakoneessa: http://www.frisbeeliitto.fi/kisakone/
Kisakoneeseen on helppo rekisteröityä, mutta jos ilmenee ongelmia, apuja sopii kysellä. Kisaan osallistuminen vaatii Suomen frisbeeliiton jäsenyyden, mutta ratingit jaetaan vain kilpailulisenssin hankkineille.

Sekä lauantaina päivällä että sunnuntaina pyritään järjestämään pienimuotoisia oheiskisoja frisbeegolfkentillämme, jotta kauempaakin kannattaa saapua Vihtiin. Suosittelemmekin varaamaan kyseisen viikonlopun täysipainoiseen pelaamiseen. Rating-kisa mukaanlukien kyseessä on fiilistelyä ja rentoa kisailua hienoilla kentillä. Kovimmat kisapelaajat ovat tuolloin Tukholmassa pelaamassa tosissaan, joten osallistumiskynnys aloittelevillekin pelaajille on sopivan matala. Hillsidegolf kannattaa kokea; ainakaan itse en ole vielä pelannut yhtä hienolla kentällä, kuin mikä kisassa on luvassa. Chingikammoisten on toki syytä vapauttaa mielensä kahden kierroksen ajaksi.

Lisätietoja majoitusvaihtoehtoehdoista yms. tulee tänne. Kysymyksiä sopii myös esittää, mutta aivan kaikkeen tuskin vielä osataan vastata. Väylät on toki jo suunniteltu, mutta edes kentänrakentajat eivät tule niitä testaamaan, koska muillakaan ei ole siihen mahdollisuutta.

Tervetuloa!
booga
Viestit: 134
Liittynyt: Ti 07 Syys 2010, 10:42
Oikea nimi: Ardo Sepp
Seura: Talin Tallaajat

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja booga »

Harmi ,että Hanko Open on 30.6 -1.7
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Jani »

Hangostahan ajaa Vihtiin reippaan tunnin, joten eiköhän illaksi ehdi Hillsideen!
Avatar
PM
Viestit: 733
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
Oikea nimi: P.Määränen
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Tikkurila

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja PM »

Harmi kun on toi SDGO samaan aikaan!
Kaikki muu on turhaa paitsi putti!!


http://www.frisbeepoint.fi/kauppa/index.php
Top1
Viestit: 422
Liittynyt: Ti 14 Elo 2007, 5:22
Oikea nimi: Toni Toivonen
Viesti:

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Top1 »

Jani kirjoitti:Hangostahan ajaa Vihtiin reippaan tunnin, joten eiköhän illaksi ehdi Hillsideen!
Hangon toinen kierros alkaa todennäköisesti 19:00 illalla. Ensimmäisen sijoittuessa aamuun. Päivällä on luvassa Guts, DDC, Puttaus, Grillaus, ym tapahtumia, uimista unohtamatta. :mrgreen:
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Jani »

Top1 kirjoitti: uimista unohtamatta. :mrgreen:
Meinaat siis heittää mereen...
Top1
Viestit: 422
Liittynyt: Ti 14 Elo 2007, 5:22
Oikea nimi: Toni Toivonen
Viesti:

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Top1 »

Jani kirjoitti:
Top1 kirjoitti: uimista unohtamatta. :mrgreen:
Meinaat siis heittää mereen...
Enkä varmasti ainoana.
Juhanuha
Viestit: 1730
Liittynyt: Ti 19 Heinä 2011, 8:05
Oikea nimi: Juha Kytö
Seura: Sipoon Discstroyers ry
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Juhanuha »

Saako vesiesteissä uida? Onko uimapatjat sallittuja?
booga
Viestit: 134
Liittynyt: Ti 07 Syys 2010, 10:42
Oikea nimi: Ardo Sepp
Seura: Talin Tallaajat

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja booga »

Juhanuha kirjoitti:Saako vesiesteissä uida? Onko uimapatjat sallittuja?

Hangon toinen kierros alkaa todennäköisesti 19:00 illalla. Ensimmäisen sijoittuessa aamuun. Päivällä on luvassa Guts, DDC, Puttaus, Grillaus, ym tapahtumia, uimista unohtamatta.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Jani »

Ilmoittautuminen auki Kisakoneessa.
Noukka
Viestit: 1066
Liittynyt: Su 01 Loka 2006, 20:35

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Noukka »

On kyllä harmillista, että kaksi kisaa osuu päällekkäin näinkin lähellä toisiaan. Ihan vaan senkin takia, että olisi ollut kiva itsekkin osallistua kumpaankin. :(
Avatar
Ari
Viestit: 6705
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Ari »

Näin tulee käymään varmasti jatkossakin pelaajamäärien kasvaessa.
Tällaisten kilpailujen joissa pelataan jonkun yhteistyökumppanin mailla, ei aina pääse valitsemaan päivämäärää.
Toivottavasti molempiin riittää paljon kilpailijoita.
Pyöveli
Viestit: 182
Liittynyt: Ke 10 Loka 2007, 8:33
Oikea nimi: Veli Berglund

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja Pyöveli »

Niin, onhan se vähän hassua, että on 3 rating kisaa samana päivänä, 1 Major ja 2 C-tieria.

SDGO nyt ei hirveästi sinällään vaikuta noihin kahteen, voisin kuvitella että Piippo on ainoa joka pelaisi varmaan kaikki 3 kisaa jos ne olis eri päivinä.

Mutta Hillside ja Hanko Open joko syövät tai tukevat toisiaan, kilpailujen aikataulusta riippuen. Tässä kyllä kannattaisi ehdottomasti keskittyä tuohon toistensa tukemiseen ja rakentaa aikataulut siten, että pelaajille on mahdollista pelata molemmissa. Itse ainakin pelaan molemmat jos se suinkin on mahdollista.

Jos Hillside tosiaan pelataan porrastettuna lähtönä ja voitaisiin sopia, että muut alkavat ekoissa ryhmissä ja Hangosta tulevat myöhäisemmissä, kyllä se silloin pitäisi onnistua. En usko että pelit Hangossa venyy yli klo 18...

Toni ja Jani Pliiiiiiiiiissss
letiss
Viestit: 416
Liittynyt: Ke 05 Syys 2007, 9:46

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja letiss »

Pyöveli kirjoitti:
Jos Hillside tosiaan pelataan porrastettuna lähtönä ja voitaisiin sopia, että muut alkavat ekoissa ryhmissä ja Hangosta tulevat myöhäisemmissä, kyllä se silloin pitäisi onnistua. En usko että pelit Hangossa venyy yli klo 18...

Toni ja Jani Pliiiiiiiiiissss
Niin, eihän tuossa ole 18. ja 19, tiin välissä kuin 100km siirtymä :)

Veli on kyllä mahdottoman kova jätkä, jos tälläiseen urotekoon venyy, tuskin kovin moni
muu harkitsee mitään yhtä kylmää ratkaisua.
booga
Viestit: 134
Liittynyt: Ti 07 Syys 2010, 10:42
Oikea nimi: Ardo Sepp
Seura: Talin Tallaajat

Re: Hillsidegolf open 30.6.2012

Viesti Kirjoittaja booga »

Pyöveli kirjoitti:
Itse ainakin pelaan molemmat jos se suinkin on mahdollista.
Niin minäki olis kiinostunut molemissä paikassa pelamisesta
Vastaa Viestiin