SM-sarjan Vihdin osakilpailu 4. - 5.8.2007

Keskustelua kotimaisista, SFL:n alaisista kisoista.

Valvoja: HALLITUS

Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Hartsa kirjoitti:oltiin tänään nummelassa treenaamassa ja todettiin kivikasa ob:si herätti kyllä pientä ihmetystä että miksi ob-kepit oli niin kaukana kivikasasta ??? sillä jopa hyvä heitto joka jää selvästi hyvälle ja pelattavalle alueelle on noilla merkinnöillä ob:lla !!! eli olisiko syytä vähän tarkistaa ob-tolppien paikkoja ! :shock: :idea:
Olkoon ob-alue nyt sitten vaikka sellainen keinotekoinen. Siihen voi kuvitella vaikka lammen kivikasan asemesta. Kepit on pystytetty siten, että ob-linja näkyy selvästi. Muistakaa, että poolin on oltava varma siitä, että kiekko on mennyt ob:lle ja mahdollisesti kadonnut kivien väliin. Tällöin peliä jatketaan dropping arealta. Jos näin ei ole, on kyseessä kadonnut kiekko, jolloin jatketaan sieltä, mistä kiekko heitettiin. Väylille 10, 12 ja 13 on merkattu omat dropping areat.
Harjun ykköselle saattaa tulla vaikeutusta, mutta viidelletoista ei; pääsee tekemään rauhassa siihen holareita. Ojakkalan kentälle ei tule mitään uudistuksia. Väylä 17 pidennettiin ja väylä 16 mutkiteltiin ennen kansallisen sarjan kisaa kesäkuussa.
jh
Viestit: 259
Liittynyt: La 04 Maalis 2006, 19:55
Oikea nimi: Jesse Heinonen
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jh »

onko tää hiekka sellasta yyteri paskaa vai jotain mistä voi oikeesti jopa heittää jonkin näkösellä vauhdilla? lähinnä tarkotan väylillä, tii:llä oli kai jotkut matot vai?
180
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Ojakkalassa on kaksi väylää, joissa on pehmeää hiekkaa montun pohjalla. Parissa rinteessä joutuu ehkä heittämään paikaltaan hiekan ja jyrkän rinteen vuoksi. Nummelanharjun kenttä on alustaltaan parempi.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Ja tiit ovat molemmilla kentillä hiekkatekonurmea.
temppa
Viestit: 7
Liittynyt: Ma 24 Huhti 2006, 7:09
Oikea nimi: Teemu Vesala
Seura: Muu frisbeeseura
Paikkakunta: Marttila

Viesti Kirjoittaja temppa »

Voin allekirjoittaa että kummallakin kentällä alusta on täysin pelattavaa. Hiekka on kuitenkin niin painunutta, että siihen saa väännettyä jaloille tasaisen ja tukevan heittoalustan. Vauhdilla ei välttämättä rinteestä heitetä, mutta harvapa ottaa nurmikollakaan vauhtia tiukkaan ylämäkeen.
Suurempi vaiva on mielestäni kuivata/pestä kiekot hienosta hiekasta joka heiton jälkeen. Alustassa ei moittimista....
fattom
Viestit: 39
Liittynyt: Ke 18 Huhti 2007, 12:47
Oikea nimi: Tom Andberg
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Viesti Kirjoittaja fattom »

Ja teemulle tiedoksi....! Lupasin sulle viikkokisoissa että SM:ssä matot ovat puhtaat, joten ens viikolla meinaan mennä reppu puhaltimen kans jynssää ne puhtaaks..!!! Niin ei tarvii heittää mitään nilkka ralleja sinne. Toivottavasti pääset pelaamaan kisoihin, mutta perhe ennen kaikkea?
The_One
Viestit: 231
Liittynyt: Pe 09 Kesä 2006, 13:00
Oikea nimi: -Hege
Seura: Disc Golf Club Tampere

Viesti Kirjoittaja The_One »

Tuli sitten käytyä tsekkaan mestat... Ojakkala väylä 6, heitin vihreen buzzzin suoraan pyltsiin, eli tiiltä katsottuna korin yli vasemmalle sinne heinikko settiin ja se hukku sit sinne... Jos joku sen sen löytää ni ois helmee jos palauttaiskin sen (pohjassa lukee himmeellä joksa).
Sponsored by Tampereen Lihajaloste Oy and K-Market Ruotula.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Paripelin jälkeen Nummelan keskustassa, Pajuniityn puistossa, järjestetään Frisbeekauppa-pituusheittokilpailu. Ajakaa Prisman parkkipaikalle ja kävelkää rakenteilla olevan palvelukeskuksen ohi, niin puisto alkaa näkyä. Kilpailu alkaa kello 20.30, joten lähtekää paripeliin hyvissä ajoin. Kisa on avoin ja ilmainen kenelle vain. Avoimen sarjan lisäksi kilpaillaan naisten ja juniorien sarjoissa. Palkinnot: Avoimen sarjan voittajalle 50 euroa, ja kakkoselle kaksi kiekkoa. Naisten sarjan voittajalle 25 euroa+kiekko, ja kakkoselle kiekko. Juniorisarjan voittajalle valinnanvaraisesti bagi tai kaksi kiekkoa, ja kakkoselle jäljelle jäänyt palkinto.
Heittopaikka on muutaman metrin alastulopaikkaa korkeammalla, joten virallisia tuloksia ei synny. Heitetään nurmikolta. Heittojen pituus mitataan siitä, mihin kiekko pysähtyy; siis rollerillakin saa kisaan osallistua.
Karsintakierroksella pelaajat heittävät peräkkäin kolme heittoa, joista paras mitataan. Finaalikierrokselle päässeet kolme parasta heittävät vuorotellen kolme heittoa. Jos johonkin sarjaan ilmoittautuu alle viisi heittäjää, kilpaillaan suoraan finaalissa. Ilmoittautumiset mieluiten sähköpostilla: jani.nevantausta@kolumbus.fi Myös kisapaikalla pääsee vielä mukaan.
Tervetuloa siivuttamaan!
temppa
Viestit: 7
Liittynyt: Ma 24 Huhti 2006, 7:09
Oikea nimi: Teemu Vesala
Seura: Muu frisbeeseura
Paikkakunta: Marttila

Viesti Kirjoittaja temppa »

fattom kirjoitti:
Ja teemulle tiedoksi....! Lupasin sulle viikkokisoissa että SM:ssä matot ovat puhtaat, joten ens viikolla meinaan mennä reppu puhaltimen kans jynssää ne puhtaaks..!!! Niin ei tarvii heittää mitään nilkka ralleja sinne. Toivottavasti pääset pelaamaan kisoihin, mutta perhe ennen kaikkea?
Kiitos kiitos... Taisi olla mun kengätkin aika loppu kun ne ei pitäneet enää missään. Kävin ostamassa viikolla uudet kengät ja nyt pitäisi sitten kenkienkin puolesta pitoa löytyä.

Vieläkään ei olla lisäännytty, joten aika tiukalle voi ensiviikonloppu mennä. No molempi parempi...
Hartsa
Viestit: 136
Liittynyt: To 08 Maalis 2007, 12:12

Viesti Kirjoittaja Hartsa »

Pituusheittokilpailu sarjat avoin,naiset ja junnut !!!??? Missä sarjassa heittävät MASTERIT JA GM !! Vai pidetäänkö "ROLLAATTORI SARJOILLE"omat kisat jossakin muualla !!?? :oops:
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Voidaan tehdä pituusheittoon paappasarja tai -sarjat, jos innostuneita saapuu riittävästi paikalle. Ainakin kolme heittäjää vaaditaan, että tulee kisa.
Jenni
Viestit: 305
Liittynyt: Pe 09 Kesä 2006, 12:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jenni »

Toivottavasti ojakkalassa on spottereita runsain mitoin. Eilen pelattiin 9,5 väylää ja aikaa kului reilut 2h kiekkojen etsimisen takia. Ei pelattu enempää kun rankka sadekuuro yllätti.

Mun kökköheitot ei riitä kaikilla väylillä ilkeän aluskasvillisuuden yli ja etsiminen sieltä pusikoista esim väylällä seitsemän on aika ikävää. Lost discejä tulee varmasti, jos ei ole spottereita tai pakollista spottaamista tms.

Tällainen kaino toive siis ois siis tällä heikkokätisellä. 8) Ja toivottavasti ei myöskään tuule ja sada ihan kauhiasti. :lol:
Viimeksi muokannut Jenni, Ma 30 Heinä 2007, 15:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Siimaus- ja penkkiosasto pelasi kahdeksan hengen poolina kiekan noin kahdessa tunnissa. Vaikka kiekkoja ei juurikaan etsitty, löydettiin yksi: Kallen Auroraa sopii kysellä minulta.
Mielestäni on missä kentällä tahansa järkevää, että pahoilla väylillä yksi heittää ja menee sen jälkeen spottaamaan muiden heitot.
Kimmo
Viestit: 161
Liittynyt: Ma 17 Heinä 2006, 8:34
Oikea nimi: Kimmo Lindholm
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Espoo - Vihti

Viesti Kirjoittaja Kimmo »

Jennille ja muillekin hyviä uutisia. Tänään oli Ojakkalassa heinänkaatotalkoot, ja siimuri lauloi monta tuntia väylillä 6, 7, 9 ja 17. Lisäksi tehtiin penkit tiiauspaikalle 11/13. Pooleilta vaaditaan kyllä erityistä tarkkaavaisuutta Ojakkalassa parissa paikassa. Spottereita pyrimme järjestämään SM-kisoihin muutamille väylille.
Jenni
Viestit: 305
Liittynyt: Pe 09 Kesä 2006, 12:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jenni »

Kiitooos ja ihanaa! Me kyllä yritettiin spotata kaikki mahdolliset heitot, mutta silti oli vaikeeta... :roll: Oispa jo viikonloppu. :P
Vastaa Viestiin