Nokian SM-osakilpailu 2008 15-17.8

Keskustelua kotimaisista, SFL:n alaisista kisoista.

Valvoja: HALLITUS

hyzer
Viestit: 639
Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
Oikea nimi: jari väyrynen
Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
Paikkakunta: nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Olin jostain lukevani Noukan ihmettelevän ensimmäisen päivän tulostani.
tässä Noukalle hieman faktaa frisbee urheilun huipulta.
Olen koko kesän maaliskuun lopusta asti hatjoitellut erittäin päättäväisesti,ja kurinalaisesti. Noudattaen pilkun tarkkaa valmentajani Hassan Oumar Temulin laatimaa treeni ohjelmaa. Hassanhan on 8 kertainen Djipoutin sukellusmestari, eli hän jos kuka tietää miten sukelletaan kisasta toiseen.
Nokian kisa oli vuoden päätavoitteeni. Niinpä hyvästelin perheeni jo maanantai aamuna, lähteäkseni valmistautumaan suureen koitokseen. Onneksi perheeni arvostaa SM-tason urheilija statustani, ymmärtäen hyvinkin että perheen pään on pakko tinkimättömän harjoittelun lisäksi valmistauduttava huolellisesti jokaiseen kisaan.
Maanantain ja tiistain harjoittelin kuitenkin legendaarisella Vihiojan radalla. Pieni, kaunis puisto rata soveltuu mainiosti lähestymis, ja putti harjoitteluun. Radalla oli rauhaisaa treenata senkin myötä, että tampereen frisbee gurut olivat Nokialla rata rakennus puuhissa. Yövyin eräässä rauhallisessa hotellissa keskustan ulkopuolella, kaukana kaikesta keskustan ylimääräisestä hulinasta, mikä olsi saattanut häiritä keskittymistäni.
Harjoittelin vihnussa 3 kertaa päivässä. 2 tuntia kerrallaan. Harjoitteet sisälsivät putin, ja lähestymis heiton hiomista, sekä rolleri, fore ja upsi heittoja. Ja tietysti sukeltamista vihiOJAAN Hassanin ohjeiden mukaan. Ennen iltasaunaa treenasin hotellin pienessä kuntosalissa fysiikka valmentajani Bhutanilaisen Djongsar Jamyang Namgyanin ohjeiden mukaan. Jamiksi kutsumani valmentaja on laatinut erinomaisen ohjelman vahvistaakseni nimen omaan gibbonilta perittyä heittokättäni. Käsi on kovasta harjoittelusta huolimatta pysynyt notkean ruoskamaisena. Käden valtavat lihas massat pysyvät ikäänkuin piilossa. Heittokäteni onkin vahva kun Bhutanilainen Dzong (linnoitus) tapaa Jami aina sanoa.
Puntti treenillä vahvistan myös keskivartaloani, sillä siitähän kaikki oikeestaan on kiinni. Sivutuotteena kovasta harjoittelusta olen saanut upean pyykkilauta vatsan, ja olenkin huomannut viehättävien nais kilpailijoiden luovan ihailevia katseita trimmattua kroppaani kohtaan. Ja sekös egoa kasvattaa entisestään, kasvattaen itsevarmuutta itse kisa suoritukseen. Voima harjoituksen vaikutuksen huomasin heti kisa paikalle saavuttuani, kun kisa kuningatar Maija halusi heti tarjota mulle kupin teetä.
Keskiviikon ja torstain treenasin aktiivisesti kisaradalla.Merkkasin tarkasti muistiini väylä profiilit, sekä kiekkoihin merkitsin reikä numerot, eli sen mukaan osasin valita aina helposti oikean kiekon joka reiälle. seuraani liittyi myös video kuvaajani Hellevi Hienonen, kuvaten kaikki harjoitus heittoni. Sillä aikaa illalla kun olin Edenin 37 asteisen poreilevan veden rentouttavassa ilmapiirissä, Hellevi ATK tukeni Ismo Järvisen kanssa käsittelivät heittoni tietokoneella. Ismo on kehittänyt hienon ohjelman, millä pystyimme analysoimaan jokaisen heittoni, ja liittämään niihin erillaiset sääolo suhteet, ja muut mahdolliset häiriö tekijät. Näin ollen pystyimme seuraamaan kuinka erillaiset tekijät vaikuttivat avausheittoihini reiällä 7.Tuuliolot vaikuttivat jonkin verran tulokseen. sadekuuro lipsautti kiekon ob alueelle, mutta ohi pyörräillyt minihameinen blondi sekoitti konseptit täysin.
Kaiken tämän poikkitieteellisen harjoittelun jälkeen olin hyvinkin valmis voittamaan Nokia openin.
Kisahan pelattiin kolmipäiväisenä vaihtelevissa olosuhteissa. Tippaakaan itseäni kehumatta heitin kuin nuori jumala. kilpakumppanini ihailivat pitkiä, ja tarkkoja heittojani. Välillä intouduin näyttämään hämmästyttävän show heiton, ja silloin oli katsojilla ja muilla pelaajilla taatusti hauskempaa kuin Niemisten serkuksilla Hämeenlinnan tivolissa konsanaan.
Pienet spotteritkin menivät niin sekaisin, että heiluttivat kiivaaseen tahtiin punaisia, ja vihreitä lippujaan.
Kaikesta huolimatta sijoituksenihan oli yllättävän vaatimaton, mutta siihen löyryy monta hyvää syytä esim; juha, Dennis,Marko,Tomi,Ilkka,Markku,Ville,Jouni,ari,Toni,Riku ja Seppo

Iso käsi kisa järjestäjille, innokkaille spottaajille, kanssa kilpailijoille, ja West Bromwich Albionille!

-väykkä-
frisbeesports.net
Viestit: 38
Liittynyt: Su 28 Loka 2007, 15:02
Viesti:

Väykän kisaraportti

Viesti Kirjoittaja frisbeesports.net »

Kiitos Väykkä.

Olen lähes sanaton. Omat virkamiesmäisen asialliset kisaraporttini vaikuttavat tämän kirjallisen tuotannon rinnalla lähes YLE:n uutisilta suoraan 1960-luvulta. En viitsi edes takertua yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen, sillä niin hyvän mielen sekä remakat naurunpärskäykset sain lukiessani raporttiasi. Kertakaikkiaan loistavaa.

Ja sitten rekrytointiuutisia:

Suomalaisen frisbeeurheilun päämedia frisbeesports.net etsii lajin tuntevaa, huumorintajuista ja humoristisiin kirjoituksiin erikoistunutta toimittajaa. Palkka on maltillinen, mutta töitä sitäkin enemmän. Hakemukset palkkatoiveineen voi lähettää toimitukseen.

Visa Ruuhinen
---------------------------------------------------------------------------------
http://www.frisbeesports.net/news_fin/
Viimeksi muokannut frisbeesports.net, Ma 18 Elo 2008, 20:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
PM
Viestit: 733
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
Oikea nimi: P.Määränen
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Tikkurila

Viesti Kirjoittaja PM »

:lol: Väykälle HEHEHEEE!! :lol:
jone
Viestit: 78
Liittynyt: Ti 15 Tammi 2008, 8:37

Viesti Kirjoittaja jone »

hyzer kirjoitti: Pienet spotteritkin menivät niin sekaisin, että heiluttivat kiivaaseen tahtiin punaisia, ja vihreitä lippujaan.

-väykkä-
Ai niillä oli vihreitäkin lippuja mukana ?
Noukka
Viestit: 1066
Liittynyt: Su 01 Loka 2006, 20:35

Viesti Kirjoittaja Noukka »

On se sentään hyvä Väykkä, että olet luopunut hondurasilaisen Jesus Ramos Tiburcio Hermoradas´y Putteruksen ja jurtassaan jököttävän mongolialaisen Nambaryn Miyeegombyn Temujinin opeista ja siirtynyt muihin menetelmiin. Edellä mainituista kavereista ei saanut muuta kuin ylimääräistä päänsärkyä ja rahanmenoa. Yli kolmen metrin putitkin katos tyystin kyseisten herrojen oppienvaikutuksesta. 8)
hyzer
Viestit: 639
Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
Oikea nimi: jari väyrynen
Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
Paikkakunta: nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Visalle tiedoksi:
Edellä mainitsemani syyt menestymättömyyteeni olivat tärkeimmät.
Mutta että kisa lähti osaltani niin huonosti käyntiiin huolellisesta valmistautumisesta huolimatta, oli yksi tärkeä seikka.
Tätä en viitsinyt Noukalle kertoa, koska tässä on aika paljon selittelyn makua.
Mä olen todella huono valvomaan ( toisin kuin Visa ). Valtavista kisa paineista johtuen olin nukkunut tosi huonosti koko viikon. Ja valvottuihin öihin vatsani reagoi väkevästi, mennen aivan sekaisin. Se taas johti siihen että vatsani oli aivan ns. ruikulilla perjantai aamuna. Sillä aikaa kun Jussi piti tärkeätä pelaajakokousta, minä istuin jäähallin vessassa. vessan sääolosuhteisiin en ollut kuitenkaan varautunut, eli untuvatakki jäi kotiin. siinä sitä kun ruikulia tunti tolkulla väänsi, niin hanuri jäätyi pytyn reunaan. Onneksi bideesuihku oli ulottuvilla, ja sain kuumalla vedellä sulatettua ahterini pytystä. sen verran siinä aikaa kuitenkin tuhraantui, että viidakon substrooppiseen ilmastoon tottunut apinan käsi frisbeelinkoni syvä jäätyi. Kyllä siinä notkeus, ja räväkkyys hävivi saman tien.. Ja vasta kierroksen viime reillä lämmin suvi sade sulatti ruoskani entiselleen, mutta silloin se oli jo myöhäistä.
Kiitos kuitenkin Visa mielenkiinnosta. Ja varsinkin siitä ettet puutu kouluja käymättömän papan kirjoitus virheisiin. Jos sen tekisit, niin saat puolestani suksia, tai sinun tapauksessa sauvoa suohon!!!!

-väykkä-
Avatar
Frisbeezer
Viestit: 329
Liittynyt: Ma 11 Huhti 2005, 21:55
Oikea nimi: Jussi Meresmaa
Seura: Disc Golf Club Tampere
Paikkakunta: Lempäälä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Frisbeezer »

Mielenkiintoista analyysiä...

Mitenkäs muut pelaajat kokivat kolmipäiväisen formaatin, golf-lähdöt, asiantuntevat spotterit, vaikean radan, etc..

Eli palautetta kisoista kaivataan. Kiitos.

-TD
-REINVENT YOUR GAME-

Discmania Golf Discs
http://www.discmania.net
jone
Viestit: 78
Liittynyt: Ti 15 Tammi 2008, 8:37

Viesti Kirjoittaja jone »

Paras rata missä olen ikinä pelannut ! Ainoa mikä petti, oli
sää. Kolmipäiväinen kisa oli hieno juttu, mutta en usko, että kaikki
pystyvät/saavat duuneista/kouluista/mistä lie vapaata, jos
samalla sabluunalla mentäisiin kaikki 4 kisaa, mutta 1-2 kertaa
vuodessa hieno juttu.

Pikkuspotterit oli loistavia, varsinkin se vilpitön hörönauru
muutamilla väylillä OB heiton jälkeen kasvatti pinnaa
tulevaisuutta ajatellen :-)

Vilpitön onnittelu järjestäjille onnistuneista kisoista.

jone
NFS
Ile
Viestit: 23
Liittynyt: Ma 29 Tammi 2007, 15:03

Viesti Kirjoittaja Ile »

Kilpailu, jossa pelataan yksi kierros per päivä on mielestäni paras ratkaisu pelin kannalta. Keskittyminen säilyy ja aikaa jää muuhunkin kuin koko päivän kiertämiseen. Formaatti voitaisiin viedä muihinkin kisoihin!

Nokian rata on parhaita ratoja mitä olen pelannut, viikonlopun layoutissa mahdollisesti Suomen paras ja haastavin. Rataan oli tehty muutoksia edellisestä vuodesta, jotka olivat mielestäni hyviä. Erityisesti väylä 4.

Kiitos järjestäjille hyvin hoidetusta työstä!
AMA
Viestit: 1120
Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
Oikea nimi: Markus Mäntylä
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja AMA »

Joo kovasti kiitoksia järjestäjille loistavista kisoista. En pysty vertaamaan muihin SM-tason kisoihin, mutta kyllä tämän kisan perusteella rima on asetettu todella korkealle. Väliaikalähdöt ja livescore toivat mukaan suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua. Myös pikkuspottereiden punaiset liput tulivat tutuiksi. Sadetanssitkin oli osuneet nappiin..

Harrastelijan näkövinkkelistä rata oli erittäin haastava ja tarjosi monia mahdollisuuksia ottaa riskejä ja saada sitä kautta kauniita ympyröitä tuloskorttiin. Niistä muutamista harvoista onnistumisista rata silti toisaalta palkitsi, joten aina oli pakko yrittää. Radan ihannetuloksesta en sitten tiedä, onko se erittäin onnistunut vai epäonnistunut, jos paras yhteistulos kolmen päivän jälkeen on -1. Jenkkien turnauksien tuloksia kun kattelee, niin monesti joku 90% pelaajista pelaa alle parin. No ehkä meidän suomalaisten ihannepeli vaan on paljon kovempi kuin jenkkien vastaava :D

Mitä tulee tuohon pelipäivien määrään niin SM-sarjan finaalina tuo kolmepäiväinen vielä menee, mutta kuten jonekin totesi, en ehkä itsekkään sitä kovin moneen kansalliseen kisaan lähtisi soveltamaan. Kansainväliset kisat sitten erikseen.

ps. hienot analyysit väykältä :D
Avatar
tumpsi
Viestit: 735
Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja tumpsi »

Palautetta:

Kolmipäiväinen systeemi on todella jees, mutta eipä tuollaiseen pysty joka kisassa venymään (ainakaan itse en pysty). Paras systeemi imho olisi; kaksipäiväinen ja väliaikalähdöt pienempiin, ja kolmipäiväinen isompiin kisoihin. Rata oli todella miellyttävä pelata, ehdottomasti henkilökohtaisessa top-3:ssa. Vaihtelua oli todellakin tarpeeksi. Muutaman helpohkon par3:n ois kyllä voinut pistää neloseks, ja kolmosväylän vitoseks. Pelasin ensimmäistä kertaa SM-tasolla, ja mielessäni pyörii lause "onko muitakin tapoja järjestää SM-tason fg-kisoja?". Meininki oli pro, ja sellaisena sen toivon pysyvän jatkossakin. Olen saanut melko äänekästä kritiikkiä kritiikistäni ennenkin, kenties tämänkin johdosta. En siis tiedä millä tasolla järjestelyt ovat muualla Suomessa olleet, mutta DGCT hoiti homman kotiin vähintäänkin hyvällä tasolla. Kiitos itselleni, kiitos seuralleni.
Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Viesti Kirjoittaja Jani »

Yksi kierros päivässä on mielestäni ok, jos kenttä on pitkä ja hidas. Jos taas pelattaisiin vaikkapa meillä Nummelassa 18 väylää päivässä, olisi se kyllä aika vähän.
Väylän suuntaiset ob:t ovat aina ongelmallisia: tulee ainakin parinkymmenen metrin virheitä jatkopaikan määrittämisessä. Lammenylitykset yms. ovat selkeitä.
Väylät näyttivät hienoilta, kun olivat ajettu lyhyeksi. Väylien 14 - 18 puistot olivat ehkä mukavimmat pelata.
hyzer
Viestit: 639
Liittynyt: To 27 Loka 2005, 7:57
Oikea nimi: jari väyrynen
Seura: V- ja U-seura Korven Korvenpojat ry / Bats
Paikkakunta: nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja hyzer »

Moro Noukka!
Et ole tainut kuulakkaan mitä mitä Jesukselle ja Namballe nykyään kuuluu.
Jesus raukka on jo siirtynyt tuonen majalle, hänen juopottelu meni jo niin pitkälle ettei sitkeinkään lattari kroppa sitä kestänyt. Viimeisinä kuukausinaan hän aiheutti kovasti pahennusta koti seudullaan koilottamalla kännipäissään Jamaicalaisia reggae rytmejä, heitellen ohi kulkijoita pienen pienillä muttereillaan.
Hänen poikansa jatkaa kuitenkin nyt menestyksekkäästi mutteri alalla. Tosin pään sisäiset hieno kierteiset mutterit hän on poistanut tuotannosta. Nykyään hän tekee hyvinkin suuria, ja karkea kierteisiä muttereita. Isänsä tahriman sukunimensäkin hän on vaihtanut, bisnesmielessäkin myyvämpään nimeen, sukunimi on nykyään Mutteris. Olet saattanut jo Suomessakin nähdä hyvin varustetuissa rautakaupoissa mainoa kyltit: VIHDOINKIN SUOMESSA MUTTERIS MUTTERIT!

Namba, tuo häikäilemätön peräsuoli kauppiaskin on vaihtanut alaa. Peräsuolien kanssa toimiminen oli kuulemma liian likaista puuhaa, joten hän alkoi myymään jakki härkiensä nahat ECCOn tehtaille, ja niistä tehdään nykyään erittäin mukavia ja kestäviä kenkiä. Namba lähetti minullekin yhden parin jakin nahka kenkiään. Ja ovat kyllä hyvät.
Namban nahkayritys menestyy nykyään niin hyvin, että hän asuu nykyään Ulan Batorissa 700 neliöisessä palatsissa. Vanhaa jurttaansa hän nykyään vuokraa turisteille. Jurtan läheisyydessä on myös suosittu peräsuoli museo. Lähetin sinne yhden vanhan Gazellen, jotta ihmiset näkevät esimerkkinä mitä peräsuolen voimalla ollaan joskus lennätetty.
Namba muuten harrastuksekseen manageroi Mongolian suosituinta heavy yhtyettä Mungunhurheetä

-väykkä-
Hartsa
Viestit: 136
Liittynyt: To 08 Maalis 2007, 12:12

Viesti Kirjoittaja Hartsa »

jees kyllä täytyy sanoa että oli loistavat kisat ja rata oli erinomainen kylä tollasta osasi odottaakin kun tiesi kuka/ketkä olivat kisaa/rataa tekemässä!!Vielä kerran isokäsi todella nastasta vk.lopusta/majoituksesta HEKELLE ja kaikille MÖKILLÄ OLLEILLE HELMISTÖ-ÄIJILLE !!!ON se vaan hienoa kun on tollaisia HELMISTÖ-KAVEREITA mutta koko DGCT ON HELMISTÖÄ !!!!!! T.HARTSA
raul
Viestit: 19
Liittynyt: La 10 Kesä 2006, 10:53
Oikea nimi: Rauli Lehtinen
Seura: Talin Tallaajat

Viesti Kirjoittaja raul »

Kierros päivässä toimi Nokian kilpailussa hyvin, mihin vaikutti mielestäni eniten radan pituus. Lyhyemmillä radoilla, kuten Talissa, mielestäni kierros päivässä olisi liian vähän. Golflähdöillä sai pienenkiin kisaan ison kison tuntua ja olikin mukava keskittyä siihen yhteen rundiin päivässä ilman kiirellisiä lounaita ja kuivien vaatteiden vaihtoa kesken päivän näin sadekelin vallitessa.

Mielestäni max. yhdessä sm-osakilpailussa voi noudattaa tätä formaattia ja muissa osakilpailuissa kahden päivän formaattia, koska luultavasti suurimmalle osalle on vaikea saada perjantaita vapaaksi harrastuksen takia.
Vastaa Viestiin