Talvitreeniä

Keskustelua frisbeegolfista

Valvoja: HALLITUS

Jan
Viestit: 122
Liittynyt: La 06 Syys 2008, 7:12
Oikea nimi: Jan Salmi
Paikkakunta: Luopioinen

Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jan » La 26 Joulu 2009, 17:39

Ajattelin tässä avata tällaisen "peruskuntoharjoittelu"- osion. Moni varmaan treenaa talvella draiveja/lähestymisiä/putteja sekä ehkä jopa halliolosuhteissa. Täällä voisi löpistä treenitunnelmista.

Pirkanmaalla ainakin kävi järvillä tänään aika puhuri - ajattelin laittaa omat pituusennätykset uusiksi - mutta tuulta oli jopa liikaa, sillä kiekkoja ei millään saanut asentoon. Lisäksi järvellä oli niin liukasta, ettei tukea saanut juuri ollenkaan - saldona tukku epäonnistuneita backhandejä. Sitten huomasin, että foret onnistuu liukkaalta alustalta paremmin ja hurja myötätuuli auttaa alivakaitakin kiekkoa lentämään flippaamatta, pari mukavaa liitoa sainkin aikaan. Saldo kokonaisuudessaan kuitenkin jäi vähintäänkin vaisuksi, sillä hukkasin nopeasti kaikki kolme mukanani ollutta kiekkoa- ensi kerralla kaveri mukaan :) . Ilmeisesti aivan hurjaan myötätuuleen voisi käyttää suhteellisen hitaita, hyvin liitäviä kiekkoja - ehkä jopa midareita?

Avatar
Jaani
Viestit: 3077
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jaani » La 26 Joulu 2009, 19:08

Pituutta heitettäessä on taka-sivutuuli paras, ainakin omalle tyylilleni. Hirmu puhuriin on todella vaikea saada heittoa onnistumaan, mutta kun kiekon vain laittaa tarpeeksi korkealle ja hyvään kulmaan, niin kyllä se lentää. Ja pitkälle!

Hallitreeniä on hyvä tehdä. Liikerata ainakin treenaantuu, lihakset pysyy liikkuvina ja tuntuma pysyy, vaikkei kiekkoa mahtuisi liidättämäänkään. Ja jos on kokonaan heittämättä, niin 4 kuukauden tauon jälkeen tulee paikat tosi kipeeksi ekojen treenien jälkeen keväällä.

Jarvasto
Viestit: 467
Liittynyt: Ke 23 Tammi 2008, 10:02
Oikea nimi: Jani Toivonen
Seura: Disc Golf Club Provinssi
Paikkakunta: NURMO

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jarvasto » Su 27 Joulu 2009, 0:01

Jeps samaa mieltä jaanin kans viistottaienn takatuuli on ihan ykkönen pituus heitos! varsinki groove ja diablo toimiii näillä keleillä!

Itse heittelen koko talven draiveja jalkapallo kentällä ku ei siellä muita käy niin kiekkojen hukkuessa ei niin paniikkia tuu ku seuraavalla kerralla melko varmasti astuu jo jonkun päälle ja muita ei siellä oo käyny! Pitäis lisätä toi lähestymis harjoite mukaan.
Komia mies ämpäri pääs

DGCP! Disc Golf Club Provinssin Puheenjohtaja

jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä » Su 27 Joulu 2009, 9:27

Kuminauha tai putki ovenkahvaan ja nykimään. Mulla on Casall kahvallinen piuha ja mustallakin teholla saa tarpeeksi vastusta, kun vain vetää tarpeeksi pitkälle. Intersportista taisin hankkia sen. Jaloilla, lantiolla ja hartioilla kääntämisellä saa käsi enemmän rääkkiä kuin kestää, jos yrittää useita toistoja. Mulla on tosin käsi rikki. Kuulemma täytyy pitää ranne suorana koko vedon loppuun asti, jottei jänteet hajoa.

Punttia ja jumppaa kannattaa harjoitella ja jos tykkää juoksemisesta, niin talvivarusteet alle ja sutimaan.

Yaktrax Pro ei kuulemma kestä pidemmän päälle, mutta mulla on vasta yksi sessio alla, joten en osaa sanoa kestävyydestä. Pito on mainio! Kahtoola ja Verga tekevät metalliketjuilla ja kolmioilla varustettuja heavy duty versioita, jotka eivät tuurilla riko jalkoja, jos kolmio törmää toiseen jalkaan. Kokeilematta vielä toi Verga, vaika sellaisenkin omistan. Noiden kolmiohärvelien toimivuudesta jäällä en tiedä, mutta lumen peittämissä paikoissa niiden pitäisi olla ylivoimaisia. Ennen kuin mennään vuorikiipeilypiikkeihin, joilla saa itsensä sairaalaan ekoilla ristiaskeleilla :-) En suosita.

Takavasen tuuli korkeana, kiekko anhyzerissä lakipisteessä ja kiekon etuosa alempana kuin takaosa tuo kummasti pituutta. Varsinkin, jos tuuli hönkii perään. Youtubessa käytäjällä marorogunso on kolme opetuspätkää Jenkinseiltä ja siellä puhutaan tuulen käytöstä myös. Käsiotevinkit ovat myös kätevät tietää. Mielenkiintoista katsottavaa löytyy hepun muistakin videoista.

kakkonenonykkönen
Viestit: 104
Liittynyt: Ma 29 Tammi 2007, 20:39
Oikea nimi: :PPPP
Seura: Oulun Frisbeeseura
Paikkakunta: Oulu

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja kakkonenonykkönen » Su 27 Joulu 2009, 11:11

pohjereeniä, nii jaksaa kävellä mäkiä ylös.
kiekkoki lentää isopohkeisilla yleensä pitkälle.
http://powergrip.fi/ -"melko hyvä frisbeekauppa"

Jani
Viestit: 1143
Liittynyt: To 03 Marras 2005, 22:18

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jani » Su 27 Joulu 2009, 20:45

Kuulostaa siltä, että Juho on lähdössä British openiin.

Käymme poikain kanssa treenaamassa sata metriä pitkässä palloiluhallissa. Nyt kun olen jo kolme kertaa harjoitellut lajia, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että putteri on paras valinta lähes joka tilanteeseen.

Avatar
Ari
Puheenjohtaja
Viestit: 7409
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Ari » Ma 28 Joulu 2009, 13:41

Jos kori näkyy niin sehän on putilla. :)

Itsellä tuo on vielä opettelun asteella. Tiedän että niin pitäisi olla mutta en vain suostu.

Breas
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 06 Syys 2006, 23:04
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Breas » Ma 28 Joulu 2009, 22:25

Jani kirjoitti:Kuulostaa siltä, että Juho on lähdössä British openiin.

Käymme poikain kanssa treenaamassa sata metriä pitkässä palloiluhallissa. Nyt kun olen jo kolme kertaa harjoitellut lajia, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että putteri on paras valinta lähes joka tilanteeseen.

Voimme siis odottaa Janilta ensi kaudella ilmiömäisiä suorituksia... Piippo, varovaa.

Jan
Viestit: 122
Liittynyt: La 06 Syys 2008, 7:12
Oikea nimi: Jan Salmi
Paikkakunta: Luopioinen

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jan » Ti 29 Joulu 2009, 16:06

Tänään taas jäällä treenaamassa - mukana tosin vain "kakkoskalustoa" katoamisen pelossa. Vieläkin liian liukasta kunnon heittohin, joten yritin heitellä maalta järvelle päin. Ei tullut oikein mitään - parhaimmatkin kaaret alle satasia. Lieneekö aamuinen punttitreeni verottanut vedosta nopeutta. Keli oli lähes tyyni ja Inferno sekä Blaze flippasit lähes kokoajan yli - vain pari kertaa sain ne liitämään "vähän sinnepäin" (liian tyyntä).

Käyttääkö muuten moni noita "kumiremmeleitä" heitton vedon treenaukseen?

Avatar
Jaani
Viestit: 3077
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jaani » Ti 29 Joulu 2009, 16:36

jiiärrä kirjoitti:Kuminauha tai putki ovenkahvaan ja nykimään.
Älä vain pilaa kättäsi tuossa puuhassa! Jonkin aikaa kuminauhaa nyittyäni aloin pelätä, että totuttuani vastukselliseen liikkeeseen, voi kyynärvarsi yliojentua pelkän kiekon kanssa. Se vamma on ikävä. Jos lihaksia treenaa, niin kannattaa aika maltilla tehdä nämä eristävät nivelliikeet, ettei tule vammoja. Etenkin olkavarsi on aika herkkä paikka.

EDIT: En muutenkaan ole ollenkaan vakuuttunut, että heittoliikkeen tekeminen vastuksilla tekisi hyvää tekniikalle.
Lihaskoordinaatio ja heittoliike ovat hienovireisiä asioita. Jos opettelee heittoliikettä muulla kuin kiekolla, voi siitä olla jopa haittaa. Jos käyttää painokiekkoa, joutuu heittoliikettä muuttamaan saadakseen sen kunnolla irtoamaan kädestä. Jos saman ajan käyttäisi tekniikan harjoittamiseen oikeillä välineillä, on tulos parempi, uskon. Se, että heittäminen tuntuu kevyemmältä raskaan kiekon (tai muun vastuksen) jälkeen on vain illuusiota, eikä se tarkoita parempaa heittoa.

Heitossa tarvittavien lihasten harjoittaminen on sen sijaan erittäin suositeltavaa, kunhan ei yritä imitoida heittoa ja siten pilata tekniikkaansa.

Breas
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 06 Syys 2006, 23:04
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Breas » Ti 29 Joulu 2009, 19:58

En ite ole huomannut että heittooon vaikuttais tuo yliojentuminen, mulla iha viturallaan toi käsi. Taipuu yli melkein saman mitä oikeeseen suuntaan :). Putissa se vaikuttaa sen verra että metristä on helppo tyrkätä ohi....

Jan
Viestit: 122
Liittynyt: La 06 Syys 2008, 7:12
Oikea nimi: Jan Salmi
Paikkakunta: Luopioinen

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jan » Ti 29 Joulu 2009, 20:39

Jaanin kanssa samoilla linjoilla - ainakin tällaiselle yli neljäkymppiselle tonnikeijulle esim. venytyksistä ja liikkuvuutta parantavista harjoitteista lienee enemmän hyötyä kuin vastusharjoitteista. Kun on notkea kuin norsu, niin vartalonkiertoon pitäisi saada lisää liikkuvuutta - keppi niskaan ja vatkaamaan.

Itse huomasin, että puttereilla ja midareilla sitkeä heittäminen paransi tekniikkaa huomattavasti - harmi, että meni yksi vuosi "hukkaan" foreilla pelatessa (onhan tosin poikkeuksiakin :) - joillakin se fore sujuu) .

Vähän parempi pito jäällä ja heti pitempiä kaaria - Valkyriellä ja CD:llä jopa yli sataset, jotka on mulle ihan ok-kaaria.

Jarvasto
Viestit: 467
Liittynyt: Ke 23 Tammi 2008, 10:02
Oikea nimi: Jani Toivonen
Seura: Disc Golf Club Provinssi
Paikkakunta: NURMO

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jarvasto » Ke 30 Joulu 2009, 12:41

Jan kirjoitti:Vähän parempi pito jäällä ja heti pitempiä kaaria - Valkyriellä ja CD:llä jopa yli sataset, jotka on mulle ihan ok-kaaria.
Ookko kokeellu DVD:llä EEEEEEEEEEEEEEEEEEEHEHEHEHEHEHHEHEHEHEH hehheheheheheheh
............
........
....
..
.

Voi ku tulis salama ja löis päähän.

Kävin kans nakkelees kohtalaises vastatuules ja haluaisin nuo Pro Bossit haudata jonnekki SYVÄLLE. Siis ihan hyvät kiekot ku ei oo tuulta mut ku pikkaasenki vastaan tuulee niin välittömästi flippaa yli. Star muovinen taasen liiteli mukavasti 130 nurkilla.

Olikos jollaki hyvää ideaa millä ne kiekot sieltä lumesta varmimmin löytääs ku viskoo jonku 20 kiekkooki niin niitä jälkiä sielä on sitte het enemmän. ja se flitun narun liimaaminen kiekkoon ei toimi kiekko käyttäytyy erilailla ja irtooloo ja katkeeloo ja ja ja ja...

ps. tylsää töis!!!
Komia mies ämpäri pääs

DGCP! Disc Golf Club Provinssin Puheenjohtaja

Jan
Viestit: 122
Liittynyt: La 06 Syys 2008, 7:12
Oikea nimi: Jan Salmi
Paikkakunta: Luopioinen

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jan » Ke 30 Joulu 2009, 15:41

Ei ole toivoakaan Jarvaston kaarista - kohtuulliseen myötäiseen tänään pari satakymppiä, Ch. Sidewinderillä ja Ch. Wraithilla. Kotiin tallustaessa heitin vastaiseen pari kertaa Epicillä - paras meni satasen verran. Huomenna ehkä puttitreeniä lähikoulun pihalla, jossa neljä koria.

jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä » To 31 Joulu 2009, 17:45

Paras tapa on heittää niin harvoja kiekkoja kerrallaan kuin muisti riittää paikantamaan tarkasti suhteessa näkyviin maamerkkeihin. Tyyliin korkeimman männyn latvasta metri oikealle ja kaksi metriä vajaaksi poikittain kävellystä jäljestä. Jälkien jättämistä kannattaa välttää mahdollisimman paljon, eli kävellä niin paljon kuin mahdollista vanhoja jälkiä pitkin ja poistua vasta viime hetkellä vanhoilta jäljiltä. Kiekkojen laskeutumis- sekä liukujäljet kannattaa talloa yli, jotta tietää niiden olevan aiemmasta heitosta. Jottei etsi turhaan väärästä paikasta ja unohda maamerkkejä viime heittosetistä.

Jenkeissä jotkut suttaavat luontoa laittamalla värijauhetta kiekkoon, jotta ne jättävät jäljen lumeen. Onnea pöllyjen hengittämisen yhteydessä heitettäessä. En suosittele. Värijauheiden käyttöä siis.

Vastaa Viestiin