Pimp my drive

[ville]

Yksi teesi se on tämäkin: "Niin pelaat kuin treenaat".

Puttitreenissä 5 kiekkoa toisessa kädessä ja sitten sarjatulta samasta asennosta aina edellistä heittoa hieman korjaten . Nopeata vaiko hyödyllistä???

[Tapanote]

Yksi teesi se on tämäkin: "Niin pelaat kuin treenaat".

Puttitreenissä 5 kiekkoa toisessa kädessä ja sitten sarjatulta samasta asennosta aina edellistä heittoa hieman korjaten . Nopeata vaiko hyödyllistä???

Ylivoimaisesti paras tapa treenata puttia. Millään muilla kuin tuhansilla toistoilla ei saa liikeratoja tutuiksi ja itseluottamusta korkealle.

[jiiärrä]

Jalmar on se sitten hyvä, etten yritä hypätä kuuhun ja että maa jalkojen alla ei taivu alta, kuten puun latva, jolla en seiso

[Jaani]

Yksi teesi se on tämäkin: "Niin pelaat kuin treenaat".

Puttitreenissä 5 kiekkoa toisessa kädessä ja sitten sarjatulta samasta asennosta aina edellistä heittoa hieman korjaten . Nopeata vaiko hyödyllistä???

En ottais kirjaimellisesti tuota teesiä. Vai tekisikö aina treenit niin, että heittäisi yhden heiton, odottaisi sen jälkeen kaksi minuuttia, kävelisi hetken ja sen jälkeen seuraavaa tekemään. Ei siinä toistoja tule, mutta lähentelisi pelirytmiä. Treenit on asia erikseen, nääs.

[jalmar]

-

[ville]

Kyllä motoriikka on varmasti suuressa roolissa, mutta hain tässä sitä, että asennon ottaminen ja kaikki muut rituaalit on osa siitä puttia. Ja vapaa käsi on kisaputissa jossain aivan muissa hommissa, kuin pitämässä niitä muita puttereita. Ainakin itselläni se katseen kohdistaminen (niin että muu häviää ympäriltä), asennon ottaminen ja keskittyminen kertasuoritukseen (laakista pitäisi mennä) on kokonaisuus. Lähinnä tämä muistuttaa pallogolfia (anteeksi vain vertaus) jonka suoritus on kokolailla motorinen. Mutta kun katsoo pro-pelaajien harjoittelua, niin joka lyönnin jälkeen se asento otetaan uusiksi (ja ne kaikki muutkin rituaalit ) Niin putissa kuin draivissakin.

[Jaani]

Ja vapaa käsi on kisaputissa jossain aivan muissa hommissa, kuin pitämässä niitä muita puttereita.

Tuo kyllä pitää kutinsa. Ainakin kannattaa laittaa putterit maahan odottamaan.

[jiiärrä]

Monsterilla oli loistavat esimerkit siitä, miten fysiikkaa ja motoriikkaa voi ja kannattaakin kehittää muunkinlaisen treenin ohella. Mä havaitsin aikoja sitten, ettei mulla ole tarpeeksi voimaa ja koordinaatiokykyä pystyäkseni heittämään edes levänneenä aina siten kuin pää käskee. Ei tarvinnut mennä edes täysille tehoille. Silloin heitin joten kuten toistettavaa ja kontrolloitavaa heittoa noin 70 % tehoilla senaikaisista paljon pienemmistä tehoista. Nykyään rajoitan kontrolliheitot max. 80 %, kun protonin mainitsema 90 % on jo hajoavaa tavaraa tekniikaltaan joinakin päivinä ja lähes aina väsyneenä.

Mulla on kilpauintitausta. Vesi kelluttaa niin, että ruumis on efektiivisesti jotain 6 kertaa kevyempi kuin maalla. Siksi tasapainolihakset eivät voimistu samalla tavalla kuin maaurheilijoilla ja koordinaatiokykyä ei paljon pääse kehittämään muualla kuin käsissä ja jaloissa. Sellaisilla liikeradoilla ettei niistä aina ole iloa fribailussa. Kun heittäminen on pirusti hauskempaa kuin jumppa yms. sarjatuliheittämistä täysillä tulee tehtyä. Motivaatio on avainsana mulle. Revitelty kenttätreeni on minun terveydelleni ja kunnolleni parempi kuin tekemätön jumppa. Nivelien muljahtelun toivottava tuleva eliminointi tulee kaukana takana infrastruktuurin ja _työelämävalmiuksien_=palkan hankinnassa. Jos kerran puuttuva terveys syö työkykyä ja tuloja, arvatkaa, onko järkeä himmailla kenttätreenissä tai joka kerta kiessilläkään, kun on bigger fish to fry? On järkeä vain, jos katsoo kapeasti heittelyä. Riuhtomisessa ei olisi järkeä, jos se olisi ainoa treenin kohde, paitsi räjähtävyyden kasvattamisessa ja se on selvästi onnistunut.

Montako kertaa ja miten selvästi pitää sanoa, että treenaan muitakin tapoja heittää kaikilla tehoilla? Ja suositan kaikille kontrolloitavan tehon treenejä sekä kaikkia ali sen meneviä tehoja ylitehojen treenauksen ohella. Vain yli mukavuusrajan menemisellä voi löytää ongelmakohtia, joihin voi yrittää pureutua.

Minulle löydökset ylitehoilla juoksemisesta ja heittämisen _yrittämisestä_ , ei puhtaasti onnistuen ovat edellämainittujen lisäksi aitoja tekniikkaongelmia. Kuten liian pitkä viimeinen askel, kun kovaa juostessa tulee väksisin tietoisesta eliminointiyrityksestä huolimatta tapahtuva tukijalan nostaminen lantiosta kohti kohdetta, kun rintakehä osoittaa 90 astetta vasemmalle kohteesta. Ihan sama, miten etukäteen mielikuvaharjoittelen ja yritän tarkoituksella kiristää lantion lihaksia, ettei jalka liikkuisi vapaasti kohti kohdetta. Sinne vaan menee aina, jos en yritä lähes potkaista taakse ja kaatua nenilleni, jos vahingossa onnistun lyhentämään askeleeni, kun silloin usein menee liian lyhyeksi vauhtiin nähden ja lantionivelen liikerata loppuu kesken -vaarallista. Yksi tärkeä havainto on se, ettei mulla ole tarpeeksi nopeat jalat ja varsinkin vasemman jalan ponnistusvoimassa puuttuu räjähtävyyttä ja voimaa. Se vaatisi pomppimistreeniä ja muuta plyometristä treeniä, mutta toistaiseksi rikkinäinen nilkka on estänyt sen. Siihen saattaa tulla tälle kaudelle muutos, kun löytyi väärin kuntoutuksesta johtunut ongelma ja treeniohjelma aliliikkuvalle nilkalle. Eli nyt tuli motivaatiota tehdä sitä tylsää jumppaa, kun terveys ja työkyky nousevat toivottavasti normaalille tasolle. Vähänkö muuttuu tulevaisuudennäkymät, jos pääsee invalidista lähes normaalille tasolle? Ehhehe!!!!

Jalmar mä tiedän, mitä sä ajat takaa ja mä olen puoliksi samaa mieltä, mutta toivottavasti ylläoleva vähän aukaisi syitä siihen, miksi olen myös osin eri mieltä. Mä lähden treenausfilosofiassa siitä, että pitää pitää treenaaminen mielenkiintoisena, jotta sitä tulee tehtyä ja ajatukset fokusoituna tavoitteeseen. Siinä pitää välttää rutiineja, joten treenaustapoja on välillä maustettava ja vaihdettava, jottei mene tylsäksi pakerrukseksi. Siitä syystä ja fysiikan normaalitasolle pääsypyrkimyksestä johtuen ravaan välillä tarkoituksella all in meiningillä tahallaan väärässä paikassa ja tietysti väärällä tavalla. Koska mulle on tärkeämpää terveyden parantaminen kuin lötän pistäminen mukille. Mä olen imenyt paskaa päivittäin vuodesta 1999 asti ja mä en näe täysin tervettä päivää ilman kehitystä lääketieteessä. Mun elämäni laatu on nätisti sanottuna rajallista tuosta lähtien. Siinä on oppinut rajojansa terveyden pakottamien raamien sisällä. Olen tarkoituksella mennyt raamit kaulassa, jotta pääsisin parantumisissani useista vammoista niin pitkälle, ettei ne haittaisi siviilielämää ja urheilua. En usko, että mulla on mahiksia päästä niin pitkälle, etteikö työhön tule rajoituksia terveyden puutteesta. Yrittää aion ja paljon on työtä jäljellä. Siksi mun on ihan turha kuvitella, että pelkällä lajin vaatimusten mukaisella kontrolloidun tehon treenaamisella ja pelaamisella kunto nousisi riittävästi. Kun fribailu ei minun tehoillani ole niin hirveän rasittavaa, on terveysvaikutusten aikaansaamiseksi ylitettävä pelaamisen vaatimat rajat, jotta tärkeämpi tavoite olisi saavutettavissa.

Jos joskus pääsen sellaiseen fyysiseen kuntoon, että musta olisi kilpaurheilijaksi tässä lajissa, se on vain bonus mulle. Mua voi kutsua kuntourheilijaksi. Voihan sitä toki toivoa kehittyvänsä kilpaurheilijaksi, mutta en uskalla edes haaveilla sellaisesta. Kun ei tavoittele kuuta taivaalta, ei kapsahda niin helpolla katajaan. Mulle ei ole realistista treenata kuten huippu-urheilija. Olisin nopeasti sairaalassa, siksi treenaan rajatusti rasittavalla tavalla. Onnekseni fribailu ei ole niin rasittavaa, ettei paikkani kestäisi siinä yli kontrollin tehoilla riekkumista. Keskittykää te vaan heittämiseen, mä pyrin joskus pääsemään sille tasolle, ettei tarttee enää riekkua, vaan voisi treenata heittämistä pääasiana kuten muutkin. Olisi kiva treenata jollain tehokkaammalla tavalla, jotta kuntoni ja terveyteni nousisi sille tasolle, ettei se aiheuta 8 heiton vaihteluita niillä kierroksilla, joilla yritän heittää oikeaoppisesti kontrolloitavilla tehoilla tarkasti ja toistettavasti kompromissittomalla tekniikalla. Sillä tiellä olen vielä alussa. YMMV ja jauhelihasta ei urheilijaa tule helpolla, joten treenien pitää heijastaa sitä, mitä on mahdollista tehdä. Siksi luon pohjaa mahdolliselle kilpaurheilijauralle myös lajin vaatimusten mukaisilla kontrollitreeneillä. Kun realistiset odotukset ovat vähäiset, ei ole vielä aika treenata lajin tavoitteiden mukaisesti päätapana. Se tulee, jos sen aika tulee. Sitä odotellessa pitää luoda pohja edes yhden kierroksen kisakunnossa kestämiseen. Mulla riittää kärsivällisyys odottaa, kun sitä on pakko ollut kehittää 13v.

Jos ette usko fysiikkani pettävän niin pahasti, ettei ole järkeä keskittyä muuhun kuin kunnon kohotukseen, kokeilkaapa teipata ranteenne ensin vastapäivään kiertyneeksi yhteen heittoon, ilman teippiä seuraavaan ja myötäpäivään kääntyneeksi lopuksi. Sen jälkeen yrittäkää eläytyä siihen iloon, mitä tulee siitä, että koskaan ei voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu ja millainen päivä on. Ja että joinain päivinä porkkanaa heilutetaan nenän edessä niin, ettei tule yhtään ongelmaa ja toisina päivinä tuntuu vielä paremmalta ja ilman mitään varoitusta muljahteluita tulee. Joka kerta eri suuntaan ja eri määriä, joten ei voi edes ennakoida ja muuttaa odotettuun virheeseen ennakoivaa vastaliikettä, jotta lopputulos olisi haluttu. Ja sitten on ne huonot ja enemmän huonot päivät. Kivusta viis, siihen on totuttu, mutta henkiseen kipuun mikä tulee suorittamisesta järjen poistumisessa, kun joku vetää joka kerta maton jalkojen alta ei totu. Uskokaa huviksenne, ettei tuollaisesta tule mitään ja pohja putoaa pois kisailumahiksista. Tuo apina on saatava vaikka väkisin pois niskasta ennen kuin voi edes treenata tosissaan kisailua. Siksi tappelen ensin kovinta ikinä vastaantulevaa vastustajaa vastaan ensin. Siis terveyteni puutetta.

Ei kontrollin puute ole ongelma. Kontrollin oppimisessa ei tulee rajaa vastaan ennen kuin osuu jokaisella draivilla, jolla pituus korin korkeudella riittää yhdellä heitolla koriin. Kun tuohon tarvitaan robotti, en ole huolissani muista pelaajista. Kun rataakaan vastaan on turha tapella, kun se on sama kaikille, oikeasti haastava vastus on ihon alla. Kivaa olla, kun on aivon ja käden välissä satunnaisgeneraattori vääntämässä kättä ihan eri paikkaan kuin mihin tietää sen haluavan menevän ja käskee sen menevän. Laittakaa mut teelle maailmanlistan ykköstä vastaan ja voitan hänet väkisin vahingossa silloin tällöin yksittäisellä väylällä. Vammojeni yli pääseminen aina joka kerta on vähän hankalampaa saavuttaa. Sitten voi ruveta miettimään ja treenaamaan noita kevyempiä vastustajia voittamista ajatellen. Siis päätoimisesti ainoana metodina ja tavoitteena. Sitä odottaessa on ainakin muille hyödyllistä tarpoa suossa dark sidellä, jotta saa perspektiiviä ja voi toivottavasti auttaa muita välttämään terveysongelmia. Jos eri perspektiivistä ja kokemuksista on muille hyötyä heittämisenkin tai treenaamistapojen valitsemisen suhteen, aina parempi.

Tälläinen lyhyt esitys. Enemmänkin olisi perusteluita, mutta toivottavasti tuli näytettyä, että ei ole ihan tiedon tai ymmärryksen puutteesta kiinni se, etten tallaa samoja polkuja kuin muut. Enkä edes puhtaasti omasta halusta tai valinnoistani johtuen Minun puolestani tämä filosofointi saa tästä aiheesta jäädä tähän, mieluummin keskityn heittotekniikkaan tässä ketjussa. En myöskään viitsi yrittää tämän enempää vakuuttaa ketään mistään sanomisestani. Ei ole multa pois, jos joku luulee, etten olisi ajatellut hommia pohjamutia myöten.

[monster]

Tapani: ei tossa sun upsissa mitään erityistä moittimista ole. tukijalan yli et ihan oikein kyllä heitä. sen huomaaa esim. siitä miten se tukijalan nilkka pyörähtää lopuksi sivulle. pitäisi ainakin jos pituutta haluis maksimaalisesti niin päkiälle suoraan eteenpäin mennä nilkan. eli heittosi niin sanotusti pyörähtää lopussa. kaikki tehot ei suuntaudu eteenpäin. upsissa tukijalan ei mielestäni todellakaan tarvii "pönkätä". ainakaan jos ei heitä tiiltä. liukastumisriski niin iso ja kontrolli heitossa särkyy helposti pönkkäjalkaa vastaan heitossa. tietty jos pelkkää distancea havittelee pitävältä alustatalta, niin sit se on eri juttu. upsissa tärkeintä hallita kuiteskin kiekon lentorata ja tajuta mistä päin tuulee, jos tuulee. se ei ole alkuunkaan niin helppoa kuin mitä luulisi, siis osata muuttaa lähtökulmaa(korkeutta) ja mihin suuntaan(esin kello 10 ta 11) suuntaa kiekon, niin ettei se lähde kansi edellä jarruttaen.

foresta: siinä mun mielestä ei tosiaan kannata pönkkäjalkaa vasten heittää, koska silloin heitto karkaa helposti ylös ja kontrollointi vaikeaa+ hajottaa paikat helpostim koska painetta tulee polveen niin paljon+liukastumisriski iso, ainakin jos ei ole pitävää tiitä. sanoisin että keihäänheiton ja baseballsyötön puolivälistä suunnilleen tukijalan käyttö. baseballissahan astutaan alamäkeen syötössä ja tukijaljka tulee rajusti koukkuun ja sen yli mennään vauhdilla, jalka tulee voimakkaasti koukkuun että heitto saadaan suunnattua eteenpäin suoraan/alaviistoon. eli foressa myös hieman koukussa olevan polven yli että saadaan suoraviivainen veto. korkeat hysset tai korkeat antsat voidaan heittää enemmän pönkkää vasten että saadaan korkeutta ja pituutta heittoon, mutta ei kannata pahemmin polvikulmia muutella jos ei tiedä oikeesti mitä tekee.

tapanilla kahdessa viimeisimmässä forevideossa erilainen tukijan käyttö kummassakin videoissa. ensimmäisessä mielestäni aika hienosti tukijalka tulee suoraan eteenpäin(eikä sivulle vasemmalle niinkuin tapanilla usein tekee ainakin kovemmissa heitoissa) ja sitten jalka pyörähtää kivasti vielä lopuksi. näyttää aika hyvin kontrollissa olevan ainakin se heitto. ehkä johtuu siitä myäs kun toisessa kädessä on kiekko, niin keskittyy enemmän tekniikkaan, eikä riuhdo:)

jälkimmäisessä tukijalka vaan käväsee maassa ja tulee sellanen hypähdys, jota itsekin käytän usein. itse teen sen mielestäni sen takia etten luota tiin tai nurmikon pitoon ja kevennän painetta tukijalalle ja käytän sen heppoisesti maassa vain ja satsaan enemmän keskiropan ja käden käyttöön, yritän kontrolloida heittoa kovasti ja varoa liukastumista +että keskityn että saan saatettua heiton haluamaani suuntaan ja korkeuteen.

[jiiärrä]

Mitä vanhempi ja/tai vammautuneempi heittäjä on, sitä tärkeämpää on ottaa monsterin vinkeistä vaari, ettei heittoura lopu tai tule katkoja vammautumisten myötä. Lisäksi etua saa turvamarginaalin muodossa, jos on voimistelijan notkeus ja voimannostajan voimat. Markus Källströmistä näkee, ettei joku hänestä punttisalilla tehty video ollut vitsi, kun hän vetää "ihan kivan määrän" rautaa kyykystä ylös.

Mitä mieltä olette kenkien pidosta kämmen vs rystyheitto? Ja kummassakin puolipönkkä vs täyspönkkä vs ei pönkkäystä ollenkaan? Jotenkin mulle on jäänyt mielikuva, että kämmeneltä heitettäessä pidempi viimeinen askel ennen kiekon irtoamista kuin rystyltä on normaalia. Eikö silloin reisirevähdysten välttäminen liukastumisten seurauksena ole isompi riski kuin muilla tyyleillä heitettäessä? Joten ainakin ilman pönkkäystä heitettäessä kuvittelisin, että erikoisen hyväpitoiset kengät voivat olla paikallaan. Kun taas puolipönkässäkin luultavasti tapanoten tyylillä pitää suuri osa kengän pohjasta maassa, nilkka luultavasti vääntyy vaarallisesti jo ekalla teellä.

Tämä on vain spekulaatiota, miltä todellisuus näyttää kämmen- ja miksei upsiheittäjien näkökulmasta?

[Tapanote]

Mitä vanhempi ja/tai vammautuneempi heittäjä on, sitä tärkeämpää on ottaa monsterin vinkeistä vaari, ettei heittoura lopu tai tule katkoja vammautumisten myötä. Lisäksi etua saa turvamarginaalin muodossa, jos on voimistelijan notkeus ja voimannostajan voimat. Markus Källströmistä näkee, ettei joku hänestä punttisalilla tehty video ollut vitsi, kun hän vetää "ihan kivan määrän" rautaa kyykystä ylös.

Onko linkkiä videoon? Mitä niillä voimanostajan voimilla tekisi tässä lajissa? Voimanostajilla nivelet on usein puhkikuluneet romut, eikä voimanostoliikkeiden liikeradat tai nopeuskaan oikein tunnu sopivan friban kanssa yhteen.

Mitä mieltä olette kenkien pidosta kämmen vs rystyheitto? Ja kummassakin puolipönkkä vs täyspönkkä vs ei pönkkäystä ollenkaan? Jotenkin mulle on jäänyt mielikuva, että kämmeneltä heitettäessä pidempi viimeinen askel ennen kiekon irtoamista kuin rystyltä on normaalia. Eikö silloin reisirevähdysten välttäminen liukastumisten seurauksena ole isompi riski kuin muilla tyyleillä heitettäessä?

Omien kokemuksieni pohjalta tosiaan forella on suht helppo tehdä spagaateja ja liukastella. Viimeistä lausetta en ymmärrä, miten revähdysten välttäminen on riski?

Joten ainakin ilman pönkkäystä heitettäessä kuvittelisin, että erikoisen hyväpitoiset kengät voivat olla paikallaan. Kun taas puolipönkässäkin luultavasti tapanoten tyylillä pitää suuri osa kengän pohjasta maassa, nilkka luultavasti vääntyy vaarallisesti jo ekalla teellä.

En ole ihan varma, että tarkoitetaanko me samaa asiaa "pönkkäyksellä", koska en oikein tiedä mikä olisi puolipönkkä. Pönkältä olen itse koittanut kerran heittää upsia keihäspiikkareilla. Siinä isketään kantapäätä myöten koko jalkapohja maahan, eikä kierretä nilkkaa mihinkään. En tiedä olisiko se foressa mahdollista tai ainakaan järkevää missään tilanteessa.

Hyvä pito on ainakin omasta mielestäni kova sana foreissa ja upseissa. Nilkan vääntymisestä en tiedä, ei ole vielä osunut kohdalle, mutta kai se sitten tulee, jos on tullakseen.
Mutta en ole tältä kantilta (jos paljon miltään) heittämistä kyllä juuri miettinyt, joten en tiedä onko näissäkään horinoissa juuri järkeä.

[jiiärrä]

Lyhyet unet takana väsy. Kirjoitin väärin pahasti äskeisessä viestissä. Tarkoitin, että eikö kämmenellä pidempi vika askel lisää liukastumisriskiä? Kuten kirjoitit. En ole katsellut mistä päin tubea se löytyy, laitoin vain Markus Källström hakusanaksi. En kytännyt tarkkoja kilomääriä. Tarve hänellä todella vahvoihin jalkoihin, lantion alueeseen ja alaselkään vähintään tulee hänen täyspönkkäyksestään. Äkkistoppi on raakaa. Kuulemma Tomas Ekström sai lantionsa kipeäksi tuolla tyylillä. Markus yleensä joutuu jumppaamaan lantiotaan muutaman kerran kierroksessa alkuverryttelystä huolimatta. Toisaalta hän heittää ihan hirveillä tehoilla muutenkin. Tulisiko siitäkin osa vahvasta alakropastaan?

Iltalehdessä oli aikoinaan juttu, jonka mukaan keihäänheittäjän tukijalka iskeytyy maahan tonnin voimalla, joten pönkkäys on raakaa ja mitä isompaan lihasmassaan ja jäntesiiin isku vaimenee, sitä vähemmän luusto ja nivelet kärsivät.

Jos antaa jalan lihasten olla niin löysinä, että pyörähtää ilman vastusta heti kuin mahdollista se ei ole pönkkäystä. Jos jännittää jalkaa niin, että lantio ehtii kääntyä perusasennosta sivuun jonkin verran, kun luotu liike-energia siirtyy osin takaa eteen juoksusta yläruumiin kääntymiseen ja sitten jalka pyörähtää, se on mielestäni puolipönkkäystä. Jos pönkkää täysin jalan paikalleen ja jalka ei liiku mihinkään, eikä pyöri mihinkään sekä kaikki liike-energia siirtyy lantion kääntymiseen se on täysillä pönkkäystä.

Täyspönkkääjiä ei rystyheittäjissä ole kai monta. Källströmkin kääntyy välillä. Ehkä siksi että kenkä ei pidä alustassa ja osa tehosta menee yläruumiin perässä kengällä luisteluun. Huippupelaajien käyttämä isovarpaalta kantapäälle, pyörähdys ja päkiän kautta eteen kävely tyyli rystyssä lukeutuu mielestäni puolipönkkäykseen. Osittainenkin pönkkäys viivyttää sitä hetkeä, milloin jalka pyörähtää. Viivästyksen aikana lantio aloittaa passiivisen kääntymisen kohti kohdetta. Passiivisen, kun osittainen tai täysi pönkkäys kääntää väkisin lantiota, kun se on pienimmän vastuksen tie jo luodulle liike-energialle siirtyä eteenpäin kineettisessä ketjussa. Jo osittainenkin liike-energian siirto vajaasta pönkkäyksestä auttaa merkittävästi lantion kääntymisen nopeudessa ja se lisää vauhtia kiekkoon. Ja luo potentiaalia lisätä jengaakin.

Johonkin rajaan asti jenga lisääntyy vauhdin mukana, mutta on hyvin luultavaa, ettei kenelläkään ole käsivoimia pitää kiekosta kiinni niin pitkään, että kiekon pyörimisnopeus ulkoreunaa pitkin olisi sama kuin kiekon lentonopeus. Mutta tämä on jo eri asia kokonaan. Lantion kääntymisnopeus on avaintekijä siinä, milloin kiihdyttää kättä ja miten kovaa missäkin kohdassa. Täyspönkässä kovien vauhtien päälle lantio kääntyy uskomattoman nopeasti ja on about universumin toiseksi vaikein asia aloittaa käden täyskiihdytystä myöhemmin kuin jalan osuessa maahan. Jos sille on edes tarvetta, kun on ihan ok kiihdyttää kädellä täysillä alusta asti niin kauan kuin käsi kiihdyttää kiekon irtoamiseen asti. Joillakin kovimmilla heittäjillä luultavasti tämä onnistuukin. Minulla on liian vähän edes puolipönkkäyskokemusta, että voisin sanoa mitään kokemuksesta. Mä olen rennon letkeästi pyörähtänyt ilman jalalla pyörähdystä vastustamista. Siksi lantion kääntyminen on puhtaasti lantion lihaksilla tehtyä ja varsinkin täysvauhdeissa lantio ei läheskään aina edes käänny oikealle perusasennosta. Hukaten tehoa. YMMV.

Summa summarum hyvä pito kengässä lienee pop ainakin niin kauan kuin heittää vain upsia ja forea yrittämättä pyörähtää tukijalan ympäri muuten kuin astumalla askeleita.

[monster]

Tosta liukastumisasiasta vielä: itse en ole koskaan edes kyllä ajatellut että voisin loukata itseni frisbeenheitossa. Pelkään ainoastaan sitä että heitto menee vituiks liukastumisen myötä:) keihäänheitos kuitenkin aikoinaan heittänyt kisassakin täydellä vauhdilla kovassa vesisateessa ja monesti on tukijalka liukunut tai jopa muljahtanut alta pois. Ei kuitenkaan koskaan käyny kummemmin. no joo, kaikki tietty mahdollista.

foresta vielä: melkein kaikki jotka aloittelee foren heittelyä niin heittää annukassa, koska se luonnollisin asento ranteelle ja helpoin suorittaa. lopputulos annukoissa kuitenkin yleensä kaikkea muuta kuin se mitä haluais. Itse sanoisin että kova matala loiva hyssedraivi(ei väpätystä) esim.vasta erottaa jyvät akanoista forella+ tietty että osaa heittää myös midaria ja putteria hallitusti forelta. silloin kun heitetään hysseä forelta niin tulee notkeus ja liikkuvuusasiat eniten esille+tietty tekniikka

[Tapanote]

Tosta liukastumisasiasta vielä: itse en ole koskaan edes kyllä ajatellut että voisin loukata itseni frisbeenheitossa. Pelkään ainoastaan sitä että heitto menee vituiks liukastumisen myötä:) keihäänheitos kuitenkin aikoinaan heittänyt kisassakin täydellä vauhdilla kovassa vesisateessa ja monesti on tukijalka liukunut tai jopa muljahtanut alta pois. Ei kuitenkaan koskaan käyny kummemmin. no joo, kaikki tietty mahdollista.

Kyllä siinä tiillä tosiaan jännittää enemmän sitä OBta, ei niinkään mitään loukkaantumisia =D. Mutta kyllä mulla viime kesänä kylki repesi foressa kun EO:n tiillä 15 vesisateessa liukastuin ja tipun siitä tiin reunan yli, siinä EO-warm up -kisassa. Sen jälkeen ei heittämisestä tullut pitkään aikaan mitään, kun joutui himmailemaan heittoa kun oli pelko että napsahtaa uudestaan.

[Noukka]

No en minäkään pelännyt ennen muuta kuin noita Villen mainitsemisia juttuja, kunnes tuli se paha liukastuminen ja totaalitauko kiekon heitosta on jatkunut jo yli 4 kuukautta. Kohta kun pääsee uudestaan aloittamaan niin varmaan sitä on ainakin aluksi ylivarovainen.