Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Keskustelua frisbeegolfista

Valvoja: HALLITUS

Dizzy
Viestit: 65
Liittynyt: Ti 26 Huhti 2005, 12:44
Oikea nimi: Anssi Sahri
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Helsinki

Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Dizzy » Ti 17 Maalis 2015, 10:11

Terve

Taas on kevätkokouksen aika. Yleensä liiton kevätkokouksissa käsitellään "oikeita" asioita budjettien, toimintasuunnitelmien ja muiden ratkiriemukkaiden - mutta pikkaisen tärkeidenkin asioiden maailmasta. Syyskokous on enemmän henkilövaali, jossa saadaan äänestää ehdokkaita liiton hallitukseen.

Syyskokouksen suurin jännityksen aihe oli yleensä siinä, onko ehdokkaita yhtä paljon kuin vapaita paikkoja. Kokous oli onnistunut, jos hallitukseen saatiin tarpeellinen määrä henkilöitä puurtamaan lajin eteen. Nyt vain pääsemme kevätkokouksessa äänestämään uutta henkilöä hallitukseen, joten asiaa syntyi jo keväällä.

Maailma muuttuu... Suomen nopeimmin kasvava urheilulaji ties kuinka monetta vuotta putkeen, valtion avustuksia, kaupallista toimintaa lähes joka nurkan takana. Jos aikanaan pyrit / sinut ylipuhuttiin liiton hallitukseen, omasit halun tehdä lajin eteen asioita - tai huonon harkintakyvyn. Yleensä vähän molempia. Samaan aikaan liitto on ollut hereillä ja äänioikeudet on jaettu jäsenseurojen käytettäviksi. Vastuullisissa tehtävissä olevat pääsevät äänestämään koko seuran puolesta.

Tässä voisi olla melkein selkääntaputtelun paikka. Samaan aikaan, kun tunkua liiton hallitukseen on alkanut syntyä, on äänioikeudet saatu jaettua suhteellisen reilusti seurojen edustajille. Kolmen kaverin tuominen kokoukseen ei enää takaa sinulle kahden vuoden hallituspestiä.

Mutta mutta. Yhtälö ei silti ole ihan valmis. Halu vaikuttaa on syntynyt. Äänestysprosessi on järkeistetty. Mutta ne ehdokkaat... Seurojen edustajat pääsevät käyttämään "valtaansa" tilanteessa, jossa kysytään ehdokkaita liiton hallitukseen ja sitten pitäisi kainojen käsien nostojen jälkeen valita oma arpa lapulle. Nimen kirjoittaminen lappuun on haastavaa, kun et edes tiedä kaikkien ehdokkaiden nimiä - tai mihin naamaan ne kuuluvat. Siellä saattaa olla kaksi tuttua tyyppiä ja kolme joita et ole ennen nähnytkään. Yritä nyt siinä sitten löytää oikea ehdokas, kun etunimi tuntuu olevan se suurin erottava tekijä.

Siispä toivoisin tähän muutosta. Kokoukset ovat niin super-kivoja että ne on hyvä nauttia tiiviissä paketissa - muuten tule liian hauskaa. Siinä äänestyksen yhteydessä ei ehdi tutustua ehdokkaisiin. Pieni esittelykierros raapaisee vain pintaa ja monta tärkeää tietoa ehdokkaista jää kokouskäytännön jalkoihin. Jälkeenpäin mietitään, kertoiko tuo tämän jutun itsestään vai ei. Ennen äänen antamista haluaisin tietää pikkaisen enemmän ehdokkaista. Kuka, mistä, miksi, miten, kenen kanssa. Tämä kaikki olisi hyvä olla julkista tietoa.

Siispä arvon ehdokkaat. Voisitteko kertoa näin julkisesti itsestänne. Oletan, että liiton hallitukseen pyrkivä seuraa tätä keskustelupalstaa, joten viestin pitäisi mennä ihan tällä perille. Vaikka tämä alustus taas lähti vähän lapasesta, oletan myös ehdokkaiden omaavan sen verran keskittymiskykyä, että löytävät tämän pyynnön täältä lopusta.

Tunnen osan ehdokkaista, mutta haluaisin tietää enemmän kaikista. On mahdotonta tehdä "parasta" valintaa pärstäkertoimen perusteella. Me jotka käytämme koko seuramme äänioikeutta haluaisimme tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä. Auttakaa vähän.

Tässä on nyt ketju. Keitä te olette ja miksi juuri teidät pitäisi valita?

Anssi Sahri
TT
Viimeksi muokannut Dizzy, Ti 17 Maalis 2015, 10:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Tee8mu
Viestit: 2248
Liittynyt: Su 18 Touko 2008, 12:25
Oikea nimi: Teemu Malmelin
Seura: Nokian frisbeeseura
Paikkakunta: Nokia

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Tee8mu » Ti 17 Maalis 2015, 10:16

Hieno avaus Anssilta taas kerran!
Rohkeasti vaan vaalikampanjaa tekemään. Ei myöskään haittaa jos esittelyssä on kuva mukana, vaikka linkitettynä :)

Juhanuha
Hallituksen jäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: Ti 19 Heinä 2011, 8:05
Oikea nimi: Juha Kytö
Seura: Sipoon Discstroyers ry
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Juhanuha » Ti 17 Maalis 2015, 11:17

Hyvä avaus Anssilta.

Kuten syksyllä nähtiin niin halukkaita saattaa ilmestyä ja etukäteen olisi tietysti kiva heihin tutustua. Kävimme eilen seuran hallituksen kokouksessa juuri tätä asiaa läpi ja mietimme mitkä ovat asioita joita ehdokkailta toivotaan. Jotta tämä tietysti toteutuisi, olisi hyvä tietää etukäteen ehdokkaista ja heidän ajatuksistaan, muutoin äänet menee melko varmasti sen "pärstäkertoimen" mukaan.

Hyvä että hallitukseen on innokkaita, se on hyvä merkki lajin kasvusta.

Top1
Viestit: 422
Liittynyt: Ti 14 Elo 2007, 5:22
Oikea nimi: Toni Toivonen
Viesti:

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Top1 » Ti 17 Maalis 2015, 15:30

Toni Toivonen
Talin Tallaajat ry
Frisbeegolfia vuodesta 2004
Kilpailua vuodesta 2005
TD hommia vuodesta 2007
Yhdistystoimintaa 25 vuotta (perustaminen, hallitus, puheenjohtaja)

Kakkaakos tossa muuta. Ehdottaa ja äänestää saa.


Jari Huotarin otos viime viikonlopun TA3.35 kisasta (Storm irtoaa ylipainoisen kädestä Talin kiinteällä # 16:a)

https://picasaweb.google.com/1112852029 ... 9925820210

Avatar
zaia
Viestit: 6305
Liittynyt: To 12 Tammi 2006, 13:24
Oikea nimi: Saija Lehto
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja zaia » Ti 17 Maalis 2015, 15:35

Kertokaahan ehdokkaat vielä millaista duunia ja hommia haluaisitte tehdä ja edesauttaa liiton hallituksessa?

Top1
Viestit: 422
Liittynyt: Ti 14 Elo 2007, 5:22
Oikea nimi: Toni Toivonen
Viesti:

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Top1 » Ti 17 Maalis 2015, 15:49

zaia kirjoitti:Kertokaahan ehdokkaat vielä millaista duunia ja hommia haluaisitte tehdä ja edesauttaa liiton hallituksessa?
Tulevan kauden kisakalenteria katsoessa, tulee väkisinkin mieleen kisatoimintaa pyörittövien hallitusjäsenten ylikuormittuminen. Ja hakemustulva on tod. näk. vielä tulossa. Eli apuja tähän.

TD koulutus/avustaminen käy myöskin luonnostaan.

Eikä osaaminen rajoitu tähän. Joustoa ja aikaa löytyy.

JaniS
Viestit: 53
Liittynyt: Ma 04 Maalis 2013, 21:33
Oikea nimi: Jani Saukko

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja JaniS » To 19 Maalis 2015, 22:36

Moi
Jani Saukko, JyLi ry (Jyväskylä) ja Rolffarit (Rovaniemi)
Toimin nyt toista vuotta seuran frisbeegolfvastaavana ja lähtenyt kovasti kehittämään seuraa.

Lajia harrastanut kohta 10 vuotta ja neljä vuotta nyt kilpapelannut ja ottanut enemmän roolia JyLi:ssä.
Olen päivätöissä salibandyseura O2-Jyväskylässä eli samanlaista seuraosaamista löytyy kuin Kirililtä, jonka tilalle nyt valitaan uutta jäsentä hallitukseen.
Itseä kiinnostaa junioritoiminnan kehittäminen Suomessa. Junioritoimintaan ollaankin panostettu tällä kaudella JyLi:ssä todella paljon ja tavoite on saada 200 juniorijäsentä JyLiin tämän vuoden aikana starttipaketin, lajiesittelyjen, Jyväskylän koulujen mestaruuskisojen ja koulun kerhojen avulla.

Olen rakentanut kahteen salibandyseuraan työpaikan seuran juniorivastaavalle ja näen, että tämä on oikea tyyli viedä eteenpäin junioritoimintaa lajissamme. Eli kasvatetaan jäsenmäärää ja valtion seuratuen avulla saadaan palkattua seuraan ensimmäinen työntekijä ja hänellä 3 vuotta aikaa saada toiminta sille tasolle, että seura saa maksettua palkan ilman seuratukea. Haluan tuoda näitä ideoita ja kokemuksia hallituksen kautta kaikille jäsenseuroille. Nykyään toimin seurassa enemmän toiminnanjohtajana ja neuvottelen yhteistyösopimuksia seuralle eli tämän asian osaamista tuon myös hallitukseen lisää.

Myös kisojen järjestämiseen on tullut paljon kokemusta viime vuosina, mutta hallituksessa on tällä osa-alueella paljon taitavampiakin henkilöitä. Mutta SFLn kisojen levittäminen mahdollisimman hyvin myös Lappiin ja Itä-Suomeen liiton avulla kiinnostaa ja olenkin jo lähettänyt omia ideoita hallitukselle asiasta aikaisemmin.

Kuvia:
https://www.dropbox.com/s/w1qkxxkrrydzk ... 6.jpg?dl=0
Iloinen TD vasemman laitimmaisena viime syksyn Nordea Openin palkintojenjaossa

https://www.dropbox.com/sc/fplw59jedcbp ... EqHZAHshHa
Pari kuvaa lisää eli olin järjestämässä kevään Sappeen Karvisarjan finaalia ja siellä yhtenä TD:nä (oikean laitimmainen)
Toinen kuva Rovaniemen RGG:stä eli golfradalla pidetystä kisasta ja tätä kisaa halusin vain päästä mainostamaan kun on siistein kisa jossa olen kisannut :)
Ja lisäksi voitin tuon kisan eli olen hallitseva RGG:n mestari :)

T: Jani Saukko

Avatar
Ari
Puheenjohtaja
Viestit: 7217
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Ari » Ma 23 Maalis 2015, 23:04

Uusi mielenkiintoinen tapa ilmoittautua hallitustyöskentelyyn.
Ehdokkaitahan käsittääkseni pitää jonkun ehdottaa itse kokouksessa, jotta voi olla ehdolla.

Nummelan frisbeeseuran hallituksen ehdokkaana hieman esittelyä.

Ihan kohta 43 vuotias sosiaalialalla työskentelevä melko tavallinen perheenisä. Keskiarvoperhe, kolme lasta, yksi vaimo, pari koiraa ja omakotitalo. Asumme Nummelassa varsin sopivalla etäisyydellä harrastusmahdollisuuksista.
Frisbeegolfin lisäksi varsin vähän harrastuksia, aiemmat joukkueurheilulajit ovat vaihtuneet yksilölajeihin eli golfiin ja frisbeegolfiin.

Tuore frisbeegolfari, alle kymmenen vuotta lajia takana. Nummelan frisbeeseuran puheenjohtajana muistaakseni 2008 lähtien. Liiton hallituksessa kuusi vuotta, viime syyskokouksessa erovuoroisena olin ehdolla mutta hävisin äänestyksessä sudarissa Juhalle.
Liiton hallituksessa olen viime vuodet vastannut erilliskisoista, amatööritourista ja muistaakseni alkuaikoina ainakin Kansallisesta sarjasta, joka lienee nykyään lähimpänä amatööritouria kuin protouria.
Ajankäytöllisesti liiton hallituksen toiminta on vaatinut oikeastaan vuosittain yhä enemmän aikaa. Mielestäni olen pystynyt haalimaan aikaa myös hallitustyöskentelylle.
Toimin tällä hetkellä eteläisen alueen aluevastaavana ja tarkoitus olisi jatkaa toimessa hallitustyöskentelyn ohella jos se ei aiheuta käytännössä outoja tilanteita.

En koe olevani erityismies oikein millään alalla, mutta kiinnostus frisbeegolfin puolella on kilpaurheilussa ja sen monipuolistamisessa. Olen ollut mielestäni varsin pitkään mukana liiton hallituksessa erilaisten nopeidenkin muutosten aikana ja kyennyt mielestäni olemaan mukana päätöksenteossa kehittämässä uutta.
Suosituksia voi toiminnasta kysyä nykyiseltä hallitukselta.

Tämä Kirilin jättämä hallituspaikkahan on vajaan vuoden mittainen rupeama. Lähtökohtaisesti edellisenä vuonna tehtyä toimintasuunnitelmaa toteutetaan ja hiljalleen suunnitellaan seuraavaa. Olen ollut suunnittelemassa tämän vuoden suunnitelmaa, joten en tarvitse juurikaan perehdytystä lyhyen rupeaman ajaksi.

Koen edukseni myös kohtuullisen monipuolisen kokemuksen erilaisiin kilpailuihin osallistumisesta sekä Suomessa että ulkomailla. Kilpailujen järjestämisessä olen ollut koko harrastukseni ajan mukana, joten siltäkin saralta löytyy sekä näkemystä, että kokemusta.
Luonnollisestikin olen valmis vastaamaan heränneisiin kysymyksiin sekä tässä foorumilla, että yksityisviestillä.

Top1
Viestit: 422
Liittynyt: Ti 14 Elo 2007, 5:22
Oikea nimi: Toni Toivonen
Viesti:

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Top1 » Su 29 Maalis 2015, 15:37

Kiitos kannattaneille ja Ari on erinomainen valinta.

Juhanuha
Hallituksen jäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: Ti 19 Heinä 2011, 8:05
Oikea nimi: Juha Kytö
Seura: Sipoon Discstroyers ry
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Juhanuha » Ti 06 Loka 2015, 20:44

Liiton syyskokous on pian ovella ja taas valitaan hallitukseen jäseniä erovuoroisten tilalle. Tämä keskustelu on siis hyvä nostaa ylös, jotta mahdolliset uudet hallitukseen pyrkijät pääsevät esittelemään itsensä, ja sitä myötä tulevat tutuiksi useammalle seuralle, jotka sitten ääniään kokouksessa käyttävät.

Estradi on teidän, olkaa hyvä.

Visa Ruuhinen
Viestit: 23
Liittynyt: Pe 23 Tammi 2015, 21:30
Oikea nimi: Visa Ruuhinen

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Visa Ruuhinen » Ma 12 Loka 2015, 12:48

Ilmoittaudun ehdokkaaksi Suomen frisbeegolfliiton hallitukseen. Esittäydyn lyhyesti, jotta uudetkin harrastajat liiton eri jäsenseuroissa saavat käsityksen allekirjoittaneesta ja toiminnastani lajin parissa.

Olen 47-vuotias, frisbeen parissa työskentelevä, liikunta- ja hyvinvointialan ammattilainen. Perheeseeni kuuluu 15-vuotias tytär.

Liityin Suomen frisbeeliiton jäseneksi 1980-luvun alussa ja osallistuin ensimmäisen kerran lajin SM-kisoihin vuonna 1986. Vietin jo vuonna 1988 kolme kuukautta Kaliforniassa, osallistuen yksilölajien MM-kisoihin San Francisossa ja yksilölajien US Open yleismestaruuskilpailuun La Miradassa. Muutin lajin perässä Etelä-Kaliforniaan, jossa asuin vuosina 1994-1995. Olen tutustunut USA:ssa suurimpaan osaan merkittävistä kansainvälisistä lajivaikuttajista. PDGA:n MM-kisoihin osallistuin vuonna 1995 Teksasissa. Urheilu-urani huipentui vuoden 1997 MM-kisoissa, frisbee freestylen MM-hopeamitaliin.

Urheilu-urani päätymisen jälkeen opiskelin Lapin urheiluopistossa vuosina 2000-2002. Erikoistuin liikuntapalvelujen tuotteistamiseen ja olen perehtynyt monen eri lajin koulutusjärjestelmään.

Vuosina 2006-2010 työskentelin yrityksessä nimeltään FrisbeeSports Promotions. Yritys toimi lajissa www-median, tiedotuksen, koulutuksen ja frisbeepromootion edelläkävijänä Suomessa. Vuonna 2006 konsultoin Discmania Oy:lle disc golf park -palvelukonseptikokonaisuuden ja järjestimme ensimmäiset European Open ja Presidents Cup -kilpailut Tampereen Epilässä.

Perustimme Suomen ja Euroopan ensimmäisen frisbeegolfin valmennuskeskuksen Peurunkaan vuonna 2013. Käynnistimme syksyllä 2014 yhteistyössä Jyväskylän Yliopiston kanssa, monitieteellisen tutkimushankkeen frisbeegolfista. Tutkimushankeessa kartoitetaan mm. lajin soveltuvuutta suomalaiseen koululiikuntaan.
http://discgolftrainingcenter.fi/moniti ... egolfista/

Kuulun Suomen frisbeegolfliiton koulutusjaostoon ja toimin Keski-Suomen aluevalmentajana. Koen että toimeni koulutusjaostossa ei ole ristiriidassa työskentelylle liiton hallituksessa, päinvastoin. Haluan antaa panokseni liiton toiminnan kehittämiseen ja palvella nöyrästi lajin kasvua kaikella osaamisellani, liiton toimintasuunnitelman mukaisesti. Uskon että vuosikymmenten kokemukseni lajista, sekä kontaktini suomalaisen liikunnan huipulle, antavat hyvät edellytykset palvelutoiminnalleni liiton hallituksessa.

Visa Ruuhinen
PDGA 9606

Avatar
Ari
Puheenjohtaja
Viestit: 7217
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Hyvät liiton hallitukseen pyrkivät.

Viesti Kirjoittaja Ari » To 15 Loka 2015, 10:44

Viimevuotiset hakemukset jäivät tuonne näkyviin, joten jätän omalta osaltani esittelyt vähemmälle.

Seitsemän vuotta liiton hallituksessa antaa jo hieman perspektiiviä siihen mihin ollaan menossa ja mistä tullaan. Välillä pitää pysähtyä katsomaan mistä on lähdetty ja mitä matkalla on tapahtunut jotta voidaan nähdä selkeämmin mihin polku vie. En hae liiton hallitukseen historioitsijaksi, mutta kokemuksesta ei ole haittaa.

Muutaman keskustelun ja itsenäisen pohdinnan jälkeen päätin hakea hallitukseen.
Minuthan valittiin hallitukseen täksi kaudeksi kevätkokouksen yhteydessä, joten parin kuukauden tauko tuli hallitustyöskentelyyn. Tuon ajan ja sen jälkeen toimin aluevastaavana.
Hallitukseen paluun jälkeen jatkoin aluevastaavana ja toimin samalla sitten aluevastaavien vastaavana hallituksessa.


Isoin juttu oikeastaan koko jatkamisessani on verotus. Liitopäivillä käsitellään asiaa ja olen ollut asiaa selvittämässä koko hallituskauden. Osallistunut palavereihin ja selvityksiin ja koen olevani jollaki tavalla kartalla asiasta. Asia on kesken ja ensi kaudella asiaa jatketaan käytännön puolella. Työ on siis kesken ja olen valmis sitä jatkamaan.

Vastaa Viestiin