Nyt kun karvalakki sarja pyörähtää juuri käyntiin, niin voisin muistella menneen kesän tiukkoja koetuksia.
Aloitan mahdollisen sarjan ainakin mun osalta kesän erikoisimmasta kisasta:
Seppo Nieminen classic Porvoo Haikon kartano, ja jo 23:s
Mietin sitä, että voisiko kisaa kutsua, pieneksi suureksi, vaiko suureksi pieneksi.
Kisahan pelattiin upeissa puitteissa Haikon kartanon puisto alueella meren rannalla, rata oli hyvin merkattu. Teet kahta lukuunottamatta hyvät. Ruokailu hyvin järjestetty. Pelaaja paketissa hienolla logolla varustettu kiekko, oikea keräilijöiden aarre.
18 reikäinen rata oli tyypillinen "seppo desing". Reiät varsin lyhkääsii, mutta haastavia. Ja tietysti mukaan mahtui Seppomaisia herkkupaloja, jännittäviä lammen, ja merenlahden ylitys hirvityksiä, joissa kiekon menetys oli enemmän kuin todennäköistä. Ne olivat ihan helmi reikiä, ja ainakin mun mielestäni koko frisbeegolfin suola.
Sepollahan on mieltymystä visuaalisesti kauniisiin ratoihin, eikä Haikon rata poikkeusta tehnyt. Kyllähän kukka istutukset, suihkulähteet, lammet, hienot nurmikot, ja muut hienosti hoidetun puiston tunnusmerkit tekevät jopa frisbeen heitosta nautinnollisen kokemuksen.
Mukaan mahtui muutama ahdas metsäreikäkin tuomaan vaihtelua, ja tarkkuutta heittoihin.
Eli kaikki puitteet suurkisaa varten oli olemassa.
Mutta sitten tunnetuista, tai tuntemattomista syistä ( en niistä juuri tiedä, enkä niihin puutu) kisan menetettyä SM statuksensa, ja varsinkin kuin Sappeessa pelattiin samana viikonloppuna SM kisa, saapui Haikkoon vain kourallinen pelaajia. Oli oikeastaan sääli ettei sinne tullut enempää kisaajia. Pääkaupunki seudullekin jäi paljon pelaajia, jotka eivät SM kisoissa pelaa, joten Haikon kisa olisi ollut loistva tapahtuma heille.
Minäkään en pystynyt pelaamaan siellä kuin lauantain. Mutta onneksi sentään edes kaksi kierrosta sain nauttia jännittävästä radasta, ja mukavasta seurasta. Esim. vanhoja tuttuja Seppoa, Jukkaa ja Veliä en usein enää tapaa. Sepon kanssa on aina hauska pelata, se on sellaista henkien taistelua, suun soittoa, ja vilpitöntä vahingon iloa, että aina sitä kaipaa. Jukka elää taas niin syvällistä friba maailmaansa, etten aina sitä edes ymmärrä, mutta hänen vaikutuksensa Rajamäkeläiseen fribagolfiin on pysyvä. Ja Veli on niitä harvoja lajin herrasmiehiä jotka tulee pelaajakokoukseen puku päällä, Sympaattinen kaveri, jolle Haikon rata osoittautui aikasta helpoksi.
Ja näköjään Kurikastakin löytyy tosi kovia kiekon nakkaajia, harmi ettei heitä juurikaan täällä etelässä näy.
Kaikkiaan hieno lauantai päivä, mutta olen edelleen sitä mieltä, että 90-100 pelaajan kisan läpivieminen Haikossa tuohon vuoden aikaan olisi ollut rankka homma.
Toivottavasti kisa ei jäänyt viimeiseksi Haikon kisaksi, eikä viimeiseksi Classiciksi.
-väykkä-
Kesän kisa tunnelmia
Valvoja: HALLITUS