Henkinen peli

Keskustelua frisbeegolfista

Valvoja: HALLITUS

Avatar
Jaani
Viestit: 3077
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Henkinen peli

Viesti Kirjoittaja Jaani » La 04 Loka 2008, 19:57

Vakavoidutaan hetkeksi.

Pelissä puhutaan paljon tekniikasta, koordinaatiosta, suorituksesta pienessä hetkessä, draivaamisen aikana. Nyt puhutaan päästä.

ProToni heitti oivallisen kommentin USDGC:n topiciin pelistään, joka meni huonosti heti ymmärrettyään pelaavansa hyvin.
Tämä tuntui tutulta.

Monesti oma pelini on kaatunut aivan käsittämättömästä virheestä muuten hyvällä kierroksella, eikä lopuilla rei'illä ole enää ollut mitään mahdollisuuksia onnistua, korjata pelin suuntaa. Lähes kaikki kisani on noudattanut kaaviota: Alku hyvin-hyvä tunne-jännitys-moka-romahdus.
Enkä ole yksin, enkä aio avautua omasta ongelmastani.

Uskon tämän olevan ongelmana monilla pelaajilla, etenkin jännittäjillä, perfektionisteillä, epävarmoilla yksilöillä. Mikä meillä mättää? Meillä, joilla on valmiudet hyvään peliin, tietotaito, fyysiset ominaisuudet ja tahto.
Kun pää ei kestä pelaamista, ei tulos voi olla koskaan hyvä. Ihan sama kuinka hyvin pelaat treeneissä ja kuinka hyvän tekniikan osaat, jos henkinen kantti ei kestä virheitä/onnistumista.
Outo paradoksi: mokaaminen pilaa pelin, mutta onnistuakaan ei passaa.

Haluaisin tietää, miten voittajatyypit ajattelevat oman pelinsä vaikeina hetkinä, virheiden jälkeen tai toisaalta voiton tullessa?
Kuinka pelaaja on oppinut pelaamaan, ei ainoastaan heittämään?

Meresmaa? Hynski? Timo? Jesse? Listaahan on vaikka kuinka. Nämä kaverit nyt ensimmäisinä tuli mieleen nimenomaan hyvinä pelaajina, joilla asenne vaikuttaa olevan kohdillaan kierroksella hyvinä ja huonoina hetkinä.

Breas
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 06 Syys 2006, 23:04
Paikkakunta: Nummela

gdfgsdg

Viesti Kirjoittaja Breas » La 04 Loka 2008, 20:03

Kyllä se on reenin määrä mikä ratkasee.... oon nyt käyny heittelemässä muutaman kerran... ei meinaa kiekko lähteä kädestä ja jos lähtee niin ei ainakaan oikeeseen suuntaan....

Avatar
KURKO
Viestit: 137
Liittynyt: Ma 03 Heinä 2006, 13:42
Oikea nimi: Jani Karonen
Seura:
Paikkakunta: Espoo

Re: Henkinen peli

Viesti Kirjoittaja KURKO » La 04 Loka 2008, 20:56

Jaani Länsiö kirjoitti:Lähes kaikki kisani on noudattanut kaaviota: Alku hyvin-hyvä tunne-jännitys-moka-romahdus. Enkä ole yksin, enkä aio avautua omasta ongelmastani.
Se että joku tekee "Länsiöt", on hienosti luotu brändi. Hienointa asiassa on se, että pystyt suhtautumaan asiaan huumorilla ja jos ei ihan heti sen romahtuskiessin jälkeen, niin ainakin seuraavana päivänä. :) Kiitos vielä kerran hyvästä EM-kisojen semifinaali seurasta.

Oon itse huono antamaan uskottavia kommentteja aiheesta, koska en juurikaan kilpaile harjoittelupohjalta. Oon kuitenkin huomannut yhden asian, josta tuntuu olevan itselle apua. En laske kierroksen kokonaistulosta kierroksen edetessä, joten en tiedä tarkasti kuinka hyvin tai huonosti menee. Jonkinlainen yleistuntuma on luonnollisesti aina olemassa, mutta tarkan tuloksen tietämättömyys tuntuu vain jotenkin vapauttavalta. Oma arvio kierroksen lopputuloksesta on yleensä 2-4 heittoa pielessä. Joskus kun tuntuu, että on mennyt normaalia paremmin tai huonommin, niin olen tarkistanut kortista tilanteen muutamaa väylää ennen loppua. Tästä on ollut lähes poikkeuksetta vain haittaa loppuväylillä. Semit ja finaalit on kuitenkin tämän logiikan ulkopuolella. Silloin on mielestäni hyvä olla tilanteen tasalla, että pystyy laskemaan oikean riskitason.
| Frisbeegolffia vuodesta 1985 |

Avatar
Jaani
Viestit: 3077
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: gdfgsdg

Viesti Kirjoittaja Jaani » La 04 Loka 2008, 22:09

Breas kirjoitti:Kyllä se on reenin määrä mikä ratkasee.... oon nyt käyny heittelemässä muutaman kerran... ei meinaa kiekko lähteä kädestä ja jos lähtee niin ei ainakaan oikeeseen suuntaan....
Täysin väärin, mielestäni. Fyysinen treenaus on tietysti tärkeää, muttei mitenkään takaa hyvää tulosta. Muuten olisit, Arttu, Suomen paras pelaaja, Jalle ehkä maailman paras.

Avatar
tumpsi
Viestit: 735
Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja tumpsi » La 04 Loka 2008, 22:23

Feldberg sano jossain haastattelussa aika fiksusti, jotakuinkin näin:
"the main difference between a good and a great player isn't in the skills. good and great players can make the shots needed to win majors. only great players can make the shots when you need them most."



Aika moni meistä ajattelee niin, että pystyisin paljon parempaankin, mutta... Itse kuulun luonnollisesti samaan porukkaan. Frisbeegolfia pelataan korvien välissä.

protoni
Viestit: 219
Liittynyt: Ma 15 Tammi 2007, 13:04
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja protoni » Su 05 Loka 2008, 0:52

Hyvää spekulaatiota. Miksi ensin pelaa kolme hyvää kierrosta ja sitten yhden katastrofin? Samoilla taidoilla, samalla lämmittelyllä, samalla keskittymisellä?

Onnistumisen ja epäonnistumisen ero on hyvin pieni... Jos jokin osa-alueista ei ole 100%, tulos voi olla surkea. Se voi olla hetkellinen herpaantuminen, joka johtaa virheeseen ja sitten sitä yrittää korjata seuraavilla väylillä, jne...

Fribagolf on silti niin mageeta, että maksaa itsensä kipeäksi kisamatkalle Ameriikkaan... ja vain ottaakseen "turpaansa" pahasti.

Avatar
tumpsi
Viestit: 735
Liittynyt: Ti 26 Kesä 2007, 15:24
Oikea nimi: Tomi Niemenmaa
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja tumpsi » Su 05 Loka 2008, 6:41

joku toinen fiksu sano näin: "if you take a bogey, it doesn't go away with a birdie on the next hole. you can't "get it back". there's still a bogey on your card."
olis jalo taito osata nollata tilanne, eikä alkaa ahnehtimaan typeriä riskejä mokien jälkeen.

vesakai

Viesti Kirjoittaja vesakai » Su 05 Loka 2008, 9:34

joo taitaa olla tuttua meille kaikille paitsi Timolle :)

itse huomasin että liika treeni ja liian suuret odotukset teki "länsiöt" (hauska termi) lähes joka kisassa. yks kesä ilman odotuksia ja pelivire pysynyt paremmin hanskassa, eikä stressaa kiessillä. ei toi tietty takaa mitään mestarisuorituksia joten kuinka löytää sitten sopiva tasapaino noiden välillä??
Toi oli kyllä hyvä kommentti että ei kannata koittaa korjata scoree reuraavilla reijillä väkisin. itse koittaisin ennemmin seiftata loppukiessin ja ottaa pirkot sit jos on tullakseen. Tosin kisatilanteessa tosi vaikeaa jos kaveri nakuttaa pirkkoo koko ajan vieressä :)
Mun ajattelu tosin muuttu amerikan matkan jälkeen, joka valitettavasti on ainoa rata joka pakottaa tähän. pelasin kans varmaa peliä 3 kiessiä ja sit ku peli kulki lipsuin pelisuunnitelmasta, yritin enemmän ja romahdin. Moniko suomalainen ois pelannu hyville sijoille vaan pelaamalla par-tulosta, mikä ei oo kovin vaikeeta tuolla, ja ottanut sit vaan muutamat pirkot ja siinä oltais rahoilla. Siinä on oikeesti rata joka pitää kokea kisassa se kasvattaa pelaajaa!! Saataispa tollasta suunnittelua tännekin, niin pakotettais pelaajat välillä ottaan muutakin ku draiveri bagistä kesken väylän... no mut laji kasvaa ja lisää jalleja ja ristoja on tulossa.
...seniorisarjaa ododellessa. jos vaikka pärjäis sit siä

poimis
Viestit: 2409
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
Oikea nimi: Sami Poimala
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja poimis » Su 05 Loka 2008, 10:39

vesakai kirjoitti:sit ku peli kulki lipsuin pelisuunnitelmasta
Tässä onkin yksi avainkysymyksistä. On oltava se oma pelisuunnitelma niin koko radalle kuin yksittäiselle väylälle ja pelattava sen mukaisesti. "Hyviä syitä" suunnitelmasta irtaantumiselle löytyy koko joukko:

1)
Jos kaverit vieressä pelaa pirkkoa pirkon perään, tulee helposti mieleen "kyllä minäkin otan tästä birdien".

2)
Pelaa itse unelmapeliä, jolloin alkaa tuntua joko "vielä pieni lisäpuristus niin menen kärkeen" tai sitten "alan seiftailemaan jotta pysyn korkealla"

3)
Tulee se surullisen kuuluisa synkkä hetki. Edelliseltä väylältä par ja nyt tuplabogi. Pitäiskö seuraavat kolme väylää pelata suurella riskillä ja hakea pirkkoa, ehkä jopa eaglea jos väylä sen mahdollistaa?

"Stick to your plan no matter what". Rimpuilemalla ei voita muuta kuin sekaisin menevän pelin.

Sitten tämä Jaanin kysymys siitä, mitä ajatella vaikeina hetkinä. En ehkä itse kuulu kaivattuihin "voittajatyyppeihin", mutta uskon vahvasti näin: jokaisella ajanhetkellä pitää keskittyä vain seuraavaan suoritukseen. Ts. mikä vaikea hetki? Mikä äsken otettu tuplabogi? Puttasinko huonosti? En muista.
Kun väylä on pelattu loppuun, edessä on yleensä seuraava väylä. Mikäs minun suunitelmani tälle väylälle olikaan. Millä frisbeellä pääsen suunniteltuun paikkaan näissä olosuhteissa? Mistä tuulee? Millaista reittiä frisbeeni lentää. Miltä toivottu lentorata näyttää katsottuna ylhäältä päin? Miltä se näyttää tiiltä katsottuna? Haluan heittää JUURI TÄLLAISEN heiton. Ja sitten kiekko irtoaakin kädestä - ja lentää juuri toivotulla tavalla.
Tämän prosessin aikana päässä ei ole tilaa ajatukselle "menipä edellinen väylä huonosti".

Nyt jos tämä avaus ei sitten onnistunutkaan ihan täysillä, aletaan miettiä vain seuraavaa heittoa. Miten tästä kannattaa jatkaa, jotta pääsee takaisin pelisuunnitelmaan.

Virheet on hyvä analysoida ja käydä tarkoin läpi, mutta sen aika ei ole kisakierroksen aikana. Kisakierroksella ajatellaan vain ja ainoastaan seuraavaa heittoa.
tumpsi kirjoitti:Aika moni meistä ajattelee niin, että pystyisin paljon parempaankin, mutta...
Niin, tuohon ajatuskulkuun ajautuu helposti, kun ensin ottaa muutaman tarpeettoman riskin ja sitten alkaa "korjaamaan bogeja" jne... kyllä, varmasti pystyisi parempaan, mutta tulipa taas hölmöiltyä.
Frisbeegolf on tekniikkalaji, mutta vähintään yhtä paljon myös taktiikka- ja hermolaji. Kyllä moni osaa hyvin heittää - treeneissä. Miksi se on sitten niin paljon vaikeampaa kisoissa? It's all in your head.

Bogey-Beemi
Viestit: 2074
Liittynyt: Ti 25 Loka 2005, 19:44
Oikea nimi: Petri Behm

Viesti Kirjoittaja Bogey-Beemi » Su 05 Loka 2008, 11:11

Suosittelen lukemaan pdga:n foorumillakin useasti kehutun kirjan:

Zen Golf: Mastering the Mental Game by Joseph Parent

Avatar
Jaani
Viestit: 3077
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jaani » Su 05 Loka 2008, 11:35

vesakai kirjoitti:...liika treeni ja liian suuret odotukset teki "länsiöt"...
Joo, en muista oliko se poimiksen vai mun lanseeraama termi EM-kisoissa, kun romahdin kolmoskiessillä aika kivasti. Jo tokalla kiessillä vedin unelmarundia, kunnes yhdellä rei'ällä tuli 8 korttiin (tietty oli jo ehtiny suunnitella ykköspooliin nousua) ja kierros oli siinä. Sama taisi käydä Tommille, samalla rei'ällä. Juuri tuolla kierroksella pelasin Jessen kanssa, joka mokelsi huolella, mutta aina seivasi ittensä takasin peliin. Näytti todella kehnolta, mutta lopulta tulos oli ihan tyydyttävä; heiton parempi kuin mulla, joka pelasi unelmakiessiä, paitsi yhden rei'än. Tuloksen voi tehdä niin monella tavalla.
Kolmannella rundilla sitten kiekko lipsui ja käsi tärisi niin, ettei vain voinut onnistua.

Ei saisi koskaan ruveta laskemaan seuraavien reikien tulosta, saatika jo menneitä. Sitä joko rupeaa murehtimaan tai juhlimaan liian aikaisin. Mutta minkäs teet, kun on oppinut laskemaan tulostaan vaikkei haluaisikaan.

Toinen seikka on mielestäni se, ettei stressaa sijoitustaan. Kiva lajihan tää on, mutta ei tätä saisi ottaa niin vakavasti että hermoilee sen kanssa.

Miksei kierrosta voi suorittaa niin kuin kaupassa käyntiä? Asenteella: teen tämän asian, minkä olen tehnyt monesti, ja se siitä. Miksi putti jännittää enemmän, kuin mikä tahansa suoritus päivän aikana? Pelaaminen eroaa kauppasuorituksesta siinä, että asettaa itselleen paineita, jopa muiden puolesta. Sitä kuvittelee, että muita jotenkin kiinnostaisi pelisi, että olisit esiintymässä, esittämässä taitojasi. Silloin ei saisi mokata. Suorituksen aikana ajattelee tyyliin "mitä jos mokaan tämän?", kun pitäisi ajatella "mitä sitten, jos mokaankin tämän?" Who cares??

Sitten on ihmistyyppi, joka ei stressaa esiintymistään. Niitä on aika vähän.
Itse olen esiintynyt pianon ääressä joitakin kertoja, eikä silloin meinaa edes tajuta kumpaa pitää soittaa, ikkunalautaa vai pianoa. Sitä jännittää niin pirusti, ettei ole mitään merkitystä sillä, pystyykö harjoittelussa suoriutumaan loistavasti.

Sama pätee kaikkeen julkiseen suorittamiseen, oli sitten kyse puheesta, soittamisesta tai urheilusta.

Pelaamisen ajatteleminen on helpompaa tietokoneen ääressä, kuin kentällä, mutta tästä on hyvä aloittaa.

poimis
Viestit: 2409
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
Oikea nimi: Sami Poimala
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja poimis » Su 05 Loka 2008, 12:43

Jaani Länsiö kirjoitti: Juuri tuolla kierroksella pelasin Jessen kanssa, joka mokelsi huolella, mutta aina seivasi ittensä takasin peliin. Näytti todella kehnolta, mutta lopulta tulos oli ihan tyydyttävä
Scandinavian Openissa olin kauppiaan caddienä. Maestro heitti jotakuinkin jokaisen avauksen jonnekin pylperiin, mutta silti seivasi itsensä lähes aina vähintään par-tulokseen. Ja lopputuloskaan ei ollut yhtään kehnompi.

Jussi itse asiassa yllättävänkin paljon manaili kuinka "ei pysty yhtään pelaamaan omaa peliä, kun joutuu vaan erikoisheittoja tekemään koko ajan". Ehkä se ero on siinä, että pelimiehillä tommoisen pystyy vain kylmästi toteamaan ilman että se vaikuttaa omaan peliin?

Jenni
Viestit: 305
Liittynyt: Pe 09 Kesä 2006, 12:51
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Jenni » Su 05 Loka 2008, 12:47

Mä voin lisätä tähän vielä muutaman lukemisen arvoisen kirjan:

Golffarin ajatuksissa / Bob Rotella ; [kääntäjä: Risto Latvala]

Parempaa golfia / Päivi Frantsi

Valmentautumisen psykologia / Seppo Heino

Valmentautumisen psykologia kilpa- ja huippu-urheilussa / Satu Kaski

Olen menossa myös Psyykkisen valmennuksen perusteet kurssille marraskuussa.


Itse kuulun armottomiin jännittäjiin myös. Esiintyminen, soittaminen, puhuminen ja pelaaminen yksin tai joukkueen kanssa. Mitä muuta ajttelevat, mitä jos epäonnistun jne jne. Ihan kuin se ketään oikeasti kiinnostaa... :lol: Mutta omassa päässä ennen suoritusta noi ajatukset saa ihan liian suuret mittasuhteet, perfektionisti kun on.

Pelasin Hanko-Tammisaari ja Nummelan kisassa tänä vuonna ihan tooooodella huonosti, koska jännitin ihan pirusti. Hieman oli ehkä paineita myös. Nokialla ei enää ollut paineita, ja päätin ettei tarvitse jännittää. Ja pelikin kulki OK. Sain siirrettyä sen myös EM-kisoihin ja pelasin siellä mielestäni myös OK. Samoin Pariisissa. Saa nähdä jatkuuko sama myöhemminkin, toivotaan. Tosin missään näistä kisoista en kokenut hirveitä menesytmispaineita, joten nähtäväksi jää että kuinka tiukassa vanhat jännittäjän tavat on. Mutta jotain mielestäni kyllä opin, kun pystyin vähän relaamaan.

Positiivinen itsepuhelu ja mielikuvaharjoittelu!


PS: tästä vois saada mielenkiintoisen "valmennus" seminaarin aikaan. Pyytäisi esim ESLUsta tai jostain muualta jonkun alustajan ja paljon pelaajia paikalle ja eikun keskustelu käyntiin.

Zei
Viestit: 140
Liittynyt: To 27 Loka 2005, 19:27
Oikea nimi: Juho Rantalaiho
Seura: Frisbeegolfseura 7k
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Zei » Su 05 Loka 2008, 16:20

Henkilökohtaisesti olen yrittänyt vaihtaa ajattelumallia, siinä tosin kunnolla vielä onnistumatta. Yleensä (keskiverto)pelaajan (siis ainakin minun) mennessä puttaamaan, avaamaan tai heittämään mitä tahansa heittoa, mielessä pyörii lähinnä ajatus: "mitä seuraa, jos epäonnistun?". Treenatessa ajatusmalli on enemmän: "mitä jos onnistuisin tässä?". Pelatessa pitäisi löytää se kultainen keskitie, olla ajattelematta kauhuskenaarioita toisaalta maalailematta pilvilinnoja. Se on vaikeaa, mutta onnistuessaan tuottaa suurta mielihyvää.

poimis
Viestit: 2409
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 11:14
Oikea nimi: Sami Poimala
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja poimis » Su 05 Loka 2008, 18:22

Juhon kirjoitus muistutti minua Vanhasta Viisaudesta: treenaa kuten pelaisit (kilpaa isoissa kinkereissä), pelaa kuten treenaat.

Tässä lienee henkilökohtaisesti se suurin ongelma: en edes muista milloin olisin viimeksi pelannut treenikierroksen tosissani. Treenatessa menee aina räiskimiseksi. Kisoissa tämä sitten näkyy epävarmuutena ja rutiinin puutteena.

Vastaa Viestiin