Sivu 2/2

Lähetetty: Ke 19 Syys 2007, 8:47
Kirjoittaja KURKO
Jenni kirjoitti:
KURKO kirjoitti:Selasin kesällä PDGA:n hyväksymää suomenkielistä sääntökirjasta, joka vaikutti aika painotuoreelta. Kirjanen olis maksanut muistaakseni noin 10 EUR mutta en ostanut, koska en kuitenkaan olisi jaksanut lukea sitä läpi kokonaan.
ÖÖÖ, missä sä sitä selasit?
Kauhajoella Sepon kotona. Seppo oli painattanut ja takakannessa oli PDGA:n siunaus. Voi olla muuten että muistan hinnan väärin, saattoi olla ehkä vain 5 EUR. En muista enää.

Lähetetty: La 06 Loka 2007, 21:42
Kirjoittaja poimis
poimis kirjoitti:Valmis käännös on nyt ollut PDGA:n koneistossa taitettavana jo jonkun aikaa ja kun kyselin aikataulua, sieltä lupailtiin sitä tämän kuun loppuun mennessä.
Kuten useimmat ovat ehkä huomanneet, sääntöjä ei julkaistu vielä syyskuun loppuun mennessä. Tämä johtuu siitä, että "PDGA:n sääntöjen taittoraati" oli sitä mieltä, että käännös ei ole yksi yhteen alkuperäisen kanssa, mikä pitää paikkansa. Mm. johdantotekstissä oli hieman Suomea koskettavia lisätietoja, ja sanaston sanat oli järjestetty luonnollisesti Suomen kielen mukaan.

Tästä nyt käydään sitten vielä neuvotteluita, miten paljon käännöksessä saa olla maakohtaista ekstraa. Nyt näyttäisi siltä, että tekstit pitää olla yhtenevät, mutta saadaan sentään sanasto aakkostaa oman kielen mukaan, jee!

Uskon (ja vahvasti toivon) että säännöt vielä tämän vuoden puolella saadaan julki...

Lähetetty: To 06 Maalis 2008, 22:27
Kirjoittaja poimis
Noh, ei saatu viime vuoden puolella, mutta sentään ennen kauden alkua.
Eli hyvät naiset herrat, suomenkieliset frisbeegolfin säännöt, olkaa hyvä! http://www.frisbeeliitto.com/files/fris ... ot2008.pdf

Sääntökirjoja on tarkoitus painaa paperille tässä kevään aikana, ja kukin SFL:n jäsen saa yhden kappaleen ilmaiseksi. Sitä ennen, jos nyt joku sattuu vielä löytämään kirotusvihreitä tai muita sammakoita, sääntöraati kuuntelee, ja muutoksia voidaan vielä tehdä.

Lähetetty: To 06 Maalis 2008, 23:17
Kirjoittaja zaia
Onnittelut Samille, Jounille ja kaikille muille projektiin osallistuneille - hieno homma että säännöt ovat nyt suomenkieliset, viralliset ja kaikkien saatavilla!

Lähetetty: Pe 07 Maalis 2008, 7:54
Kirjoittaja Kimmo
Erittäin loistavaa! Hyvä Poimis, Jouni ja muut!

Lähetetty: Pe 07 Maalis 2008, 8:33
Kirjoittaja der_jth
poimis kirjoitti:Sääntökirjoja on tarkoitus painaa paperille tässä kevään aikana, ja kukin SFL:n jäsen saa yhden kappaleen ilmaiseksi. Sitä ennen, jos nyt joku sattuu vielä löytämään kirotusvihreitä tai muita sammakoita, sääntöraati kuuntelee, ja muutoksia voidaan vielä tehdä.
Joo! Palaute on jees. Samin viestiä voisin vielä omasta puolestani täydentää sen verran, että puhtaiden virheraporttien lisäksi muutakin palautetta saa toki lähetellä. Esim. mandoihin liittyvä terminologia ("kiertopiste" ym.) on repäisty aika lailla hatusta, koska vakiintuneita hyviä suomennoksia ei ollut. Vaikka ei välttämättä ole enää fiksua korjata tätä PDF:ää muuten kuin räikeiden vihreiden takia (PDGA:n hitaat hyväksymissyklit...), aina voi harkita seuraavan kauden sääntöjen yksityiskohtien säätämistä sen mukaan, minkä ihmiset kokevat intuitiivisiksi.

Erityisestihän sitten itse pelitilanteista olisi tärkeää kuulla, milloin suomenkielisten sääntöjen soveltaminen on ollut vaikeaa. Näin voidaan katsoa että onko onnistuttu kääntämään niin, että englanninkielisten sääntöjen keskeiset ratkaisuohjeet välittyvät myös suomennokseen. Mutta tähän palautteeseen varmaan paremminkin on antajia, kun sääntöjä on ylipäätään vähän päässyt soveltamaan - eli kesän mittaan sitten...

Lähetetty: Pe 07 Maalis 2008, 9:27
Kirjoittaja Top1
Tuli lukaistua sitten säännöt läpi. Sisäistäminen onkin sitten aivan eri asia.

Kolme kohtaa osui silmiini:

Sivu 3, Merkkauskiekko: -> Bold tekstiksi.

Sivu 7, 801.04 B3 -> Kappale loppuu ikäänkuin kesken.

Sivu 9, 802.04 A, GPS-Navigaattori -> GPS-Paikannin on oikea termi.


Teksti oli luettavaa ja ymmärrettävää.

Lähetetty: Pe 07 Maalis 2008, 9:34
Kirjoittaja poimis
zaia kirjoitti:Onnittelut Samille, Jounille ja kaikille muille projektiin osallistuneille
Hyvä huomio, käännöstähän ovat toki oikolukeneet hyvin useat eri henkilöt. En nyt ala nimiä luettelemaan, en enää kaikkia edes muista. Yhteiskiitos ja iso käsi koko suomen sääntötietoiselle fribaskenelle :)

Ja kiitokset Tonille huomioista! Tässä kohtaa tämä PDGA:n touhu on hieman syvältä, kun he haluavat aina tehdä viimekätiset muutokset master-tiedostoon, ja lähettävät sitten vain PDF:n tänne meille. Kerätään nyt ainakin maaliskuun ajan näitä huomioita, ja korjataan sitten yhdessä batchissä mitä siihen mennessä on tullut.

Lähetetty: Pe 14 Maalis 2008, 14:22
Kirjoittaja Kim Lindblad
Suomi taitaa olla ainoa maa maailmassa, jolla on omalla kielellään kolme erilaista virallista lajin sääntökirjaa; SLKL:n kiekkogolfsäännöt, PDGA kiekkogolfsäännöt ja PDGA frisbeegolfsäännöt.
Mutta parempi näin kuin ei mitään.
Pääasia kuitenkin on, että nyt meillä vihdoin on oma virallinen versio.
Tuli muuten sopivasti SFL:n 10-vuotisjuhlavuodeksi.

Lähetetty: Ma 17 Maalis 2008, 15:01
Kirjoittaja Hartsa
Yritin lukea noita sääntöjä ja etsiä sieltä kohtaa jossa mainittaisiin että voiko vaihtaa sarjaa erikisoissa SM-sarjassa ?? Esim. pelaisin Oulussa Mastereissa ja Hangossa/Tammisaaressa Avoimessa ja Nummela/Ojakkala Avoinmessa ja sit viel lopuksi kauden ehdottomasti parhaassa kisassa eli Nokialla Mastereissa !!!! Tää mun kysely voi olla melko tyhmä mut eipä osunut ainakaan mun silmiin tota vastausta ?! :oops: :oops: :shock: :shock:

Lähetetty: Ma 17 Maalis 2008, 16:34
Kirjoittaja poimis
Hartsa kirjoitti:Yritin lukea noita sääntöjä ja etsiä sieltä kohtaa jossa mainittaisiin että voiko vaihtaa sarjaa erikisoissa SM-sarjassa ?? Esim. pelaisin Oulussa Mastereissa ja Hangossa/Tammisaaressa Avoimessa ja Nummela/Ojakkala Avoinmessa ja sit viel lopuksi kauden ehdottomasti parhaassa kisassa eli Nokialla Mastereissa !!!! Tää mun kysely voi olla melko tyhmä mut eipä osunut ainakaan mun silmiin tota vastausta ?! :oops: :oops: :shock: :shock:
Ei löydy ei, koskapa kyseessä on PDGA:n tekemät lajisäännöt, mitkä eivät ota kantaa mihinkään yksittäisiin kilpailuihin tai sarjoihin.

SM-sarjalla on omat sääntönsä. Tämän kauden sääntöjä odotellessa voi käyttää referenssinä viime vuoden vastaavia (http://www.frisbeeliitto.com/sm2007/saannot.pdf), jotka sanovat:
Pelaajan täytyy ilmoittaa aina ennen kilpailun alkua, missä sarjassa hän pelaa. Mikäli sarjaa ei ilmoiteta, kilpailunjärjestäjä sijoittaa kilpailijan hänelle iän tai sukupuolen mukaan kuuluvaan sarjaan. Ensisijaisesti kuitenkin siihen sarjaan, jossa hän on kauden aikana jo pelannut.
Eli, kukin pelaaja voi pelata kunkin kisan haluamassaan sarjassa, mihin on osallistumisoikeus. Eli sinun tapauksessa Avoin ja Masterit.

Lähetetty: Ti 18 Maalis 2008, 14:16
Kirjoittaja Hartsa
Hienoa kiitos POIMIKSELLE asia on ja tuli selväksi !!

Lähetetty: Su 23 Maalis 2008, 23:25
Kirjoittaja Kim Lindblad
Ei tämäkään mikään vakava sääntövirhe ole, mutta voi antaa vaikutelman, että PDGA ei osaa maantiedettä, mutta suosii kuitenkin tiettyjä maita..:
Siinä alkutekstissä Skotlanti (joka kuuluu Iso-Britanniaan) ja Guam (joka kuuluu Yhdysvaltoihin) ovat mainittuja, mutta "oikeat" maat kuten esim. Saudi Arabia ja Viro puuttuvat.
Tämä suomenkielinen käännös on tässä kohdassa vähän parempi, koska lyhenne "mm." on siinä edessä.

Lähetetty: Ti 13 Touko 2008, 19:31
Kirjoittaja poimis

Lähetetty: Ke 04 Kesä 2008, 22:07
Kirjoittaja poimis
Sääntöjä saatavilla taas Tammisaaressa. Nykikää hihasta keltä puuttuu.