Talvitreeniä

Keskustelua frisbeegolfista

Valvoja: HALLITUS

Avatar
Ari
Viestit: 6705
Liittynyt: Ke 10 Tammi 2007, 11:57
Oikea nimi: Ari Penttala
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Ari »

http://www.smileaudiovisual.fi/buddhapelaagolfia/

Itse ostin mieluummin suomenkielistä vessalukemista. Palmisen Seppo kirjoittaa aika kivasti, moni asia tuntuu itsestäänselvältä, mutta vasta sitten kun on lukenut sen kirjasta.

Ei tosin ole ihan Buddhaa meikäläisestä tullut vaikka en isoimpana hajoajana itseäni pidäkään. Ihan miettimisen arvoisia juttuja kuitenkin.
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Kokeilin tänään paikoin reilusti yli polvien yltävässä hangessa Jenkinsien otetta. Jäi lupaava maku heitinpä paikaltaan uponneena hankeen tai juosten tampatuista paikoista. Todelisuutta tuloksista ei oi vielä kuin arvailla, joten ei niistä enempää vielä muuta kuin, että vaikutti hyvältä. Tarkemmin pystyn kuvaamaan tuntoa ja haasteita. Tällä kertaa isommalla puristusteholla kuin absoluuttisella minimillä keskisormesta pikkusormeen, kuten keväällä viime vuonna, kiekko pysyi mukavasti kädessä, kunhan se oli kuiva. Lipeämisiä ei tullut edes silloin, kun myöhästyin lopun etusormen ja peukalon kiristyksestä. Kostealla kiekolla tuli lipeämisiä, jos ei kiristänyt otetta (etu?)ajoissa.

Ihan viimeisiä prosentteja en saanut tänään irti tehoista, mutta talviolosuhteiden tehoista ainakin 95 % oli tarjolla parhaissa heitoissa. Käsi ei tuntunut kovillakaan heitoilla 145 gramman Bossilla yhtään jäykemmältä kuin putterila vajailla tehoilla. Ottaen huomioon leveän reunan Bossissa, olen äimän käkenä. Eipä ole tuolaista tilannetta tullut vastaan ennen. Ehkä punttitreeni ja paraneminenkin tuovat tulosta, joten en uskalla julistaa pelkästään otetta kaiken hyödyn tuojaksi. Apua otteesta on paljon -selvästi.

Peukalolla en tarvinnut runnoa kipeytymiseen asti ollenkaan. Saattoi olla jopa kaksi kertaa vähemmän puristusta kuin keväällä, mutten tänään saanut sormipuristuksen kiristyksen ajoitusta kuntoon. Varaa lienee puristella kovempaakin. Jos en väärin nähnyt, hyvillä pituuksilla alkuhyzerin tarve saattoi vähentyä pari astetta heitoissa, jotka alkavat hyzeristä ja päätyvät vaakatasoon. Erittäin alustava alkutuntuma näppituntuman perusteella on, että kiekko ei livennyt kädestä lopussa ja kieko liikkui lopussa nopeammin ja pyörähti paremmin laajemmalla liikkeellä lopussa etusormen ja peukalon välissä. Lisäten kierroslukua. Jos tämä on totta, se selittäisi alkuhyzertarpeen vähenemistä. Tarvitsen paljon lisäheitoja varmistaakseni asian, joten käyttäkää reilusti suolaa.

Olen sen verran innoissani, että jatkossa treenaan tätä varmasti ja nyt näyttää siltä, että siirryn otteeseen kaikissa draiveissa. Ainakin niin kauan kuin pitoa riittää ja tulokset eivät kärsi. Suosittelen kaikille otteen kokeilemista.

Taisi jäädä mainitsematta, että Averyn kotisivun käsiotekuvista ylimmäisessä on sellainen virhe, että kiekko on etuosa liian pystyssä. Lähtökohtaisesti puhtaassa heitossa kiekon pitäisi olla alemmalla rinnakkaisella linjalla kuin ranteen ja kyynärpään väliset luut. Jos haluaa muokata lentorataa, voi toki nostaa tai laskea kiekon nokkaa. Nokan nosto vie lyhyenä vasemmalle ja lasku oikealle pitkälle, jos ei heitä kiekkoa maahan. Nokkaa laskiessa pitää tähdätä korkeammalle maahan lyhyenä osumista välttääkseen. Omaan teniikkaan ja tehoon sopivalla kiekolla korkeammalle heittäminen nokka alhaalla tuo lisäpituutta kiitos maan vetovoiman ja kiekon aerodynaamisten ominaisuuksien.
AMA
Viestit: 1120
Liittynyt: Ke 29 Elo 2007, 17:36
Oikea nimi: Markus Mäntylä
Seura: Tampereen Frisbeeseura
Paikkakunta: Tampere

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja AMA »

Jepjep..tuo Averyn grippi auttoi itseänikin varsinkin leveerimmisillä kiekoilla, mutta kaikkien siitä en usko diggaavan. Kokeilemisen arvoinen juttu, jos tuntuu, että kiekot muuten lipsuu kädestä etuajassa. Mitä muuten tarkoitat tuolla otteen kiristämisellä vähän ennen heittoa? Olen varma, että jos jotain tollasta kelaisin heittäessä, ei heitto voisi onnistua. Sen verran pitää koko ajan kiinni, että kiekko on tukevasti kädessä ja that's it. En usko et mitään tommosia kiristämisiä on edes mahdollista tehdä oikeeaikasesti ja niin ettei sit taas ranne jäykisty.
"play for show, work for dough" -Lloyba
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Mitä pidempään pidän paikat rentoina, sitä kovemmin lyön. -Bruce Lee Vapaasti käännettynä. Pätee fribassakin, ettei käsi liiku niin nopeasti jännityneillä lihaksilla kuin rennoilla.

Kiristän sikalöysästä otteesta, joka on vain hieman kireämpi kuin minimi mahdollinen, kun kyynärpää on suoristumassa. Ei heti, kun suoristus alkaa. Ideaalitapauksessa kiristys etusormella ja peukalolla ainoastaan alkaa niin myöhään kuin mahdollista. Eli saavuttaen maksimikireyden juuri, kun rannetta aletaan jarruttaa. Ahneena yritän myöhäisyyttä ja useimmin myöhästyn. Eli jos en puskisi opiskelumielessä, tulokset olisivat keskiarvona parempia, jos aloittaisin nykyistä aiemmin kiristyksen. Mitä myöhemmin kiristys alkaa, sitä vähemmän jäykkyys jarruttaa kättä.

Kun kaikki muu on automaattista, on helpompaa keskittyä kiristyksen tehoon ja ajankohtaan. Eli ei ole aikaisen vaiheen asia opeteltavaksi uralla. On muuten sikavaikeaa kaikille oppia. Mä olen päälle vuoden treenillä edelleen huono ja onnistumisprosentti on nolo. Kuten moni muukin asia heitoissani.
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Jopa mulle hiipii sellainen tunne nyt, Jiiärrä, että sä mietit ihan liikaa ihan liian yksityiskohtaisia asioita ihan liian varhaisessa vaiheessa. Voi olla että olen väärässäkin...
saleee
Viestit: 104
Liittynyt: La 21 Kesä 2008, 14:30
Oikea nimi: Sauli Soini
Seura: Nummelan Frisbeeseura
Paikkakunta: Espoo

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja saleee »

Kyllä tätä keskustelua seuratessa tulee itselle vähän älyllisesti rajoittunut olo..itse sitä menee radalle ja heittää kiekkoa. Ja heittäessä toivoo, että pystyy toistamaan samankaltaisia heittoja useita peräkkäin. Ei riittäisi oma kapasiteetti kaiken tämän tekniikkapohdinnan haltuunottoon heittosuorituksen aikana. Mutta iso hatunnosto sille, joka pystyyy näin analyyttisesti omaa heittotekniikkansa hiomaan.
Breas
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 06 Syys 2006, 23:04
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Breas »

Miettikääpä sitä kaveria joka on vastikään alottanut lajin ja tullut lukemaan foorumilt vähä treeni ohjeita...
Nina
Viestit: 270
Liittynyt: La 10 Loka 2009, 11:42

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Nina »

Niinpä, niin ku esimerkiksi mä :wink: ...
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Näin kahdeksatta vuotta pelaavana en vieläkään voi keskittyä heiton aikana kuin yhteen tai kahteen asiaan kerralla. Enempään ei aivot ehdi noin lyhyessä ajassa. Mulle ei ole syntynyt riittävän vahvaa ja toistettavaa rutiinia vielä, kun edelleen olen oppimisvaiheessa ja muokkaan tekniikkaa. Älkää rasittuko nippeleistä ennen kuin on muutama vuosi tiheää treenausta takana.

Jos ei heitto sujukaan, kuten haluaisin vielä, niin sen verran kokemusta olen saanut, että olen moneen kertaan saanut nippeleitä hiomalla monien metrien parannuksia pituuksiin. Aluksi aloitin rantafrisbeellä 25 metrin "draiveilla" :-)Rantakiekkoa 45m heittäneenä tuli silloin seinä vastaan ja piti siirtyä asianmukaisiin välineisiin. Aluksi heitin 55-60 m ja nyt yli tuplaten tuon. Väliin on mennyt tunti poikineen ja kokeiluja enemmän kuin voin muistaa ja arvioida lukumäärässä. Pitäähän oppimisen, kokeilun ja käytettyjen tuntien jossain näkyä. Pikaruokakulttuuri kaikki mulle heti nyt tekisi minustakin aikamoisen punttisankarin, mutta enpä ole liikoja puntteja heilutellut vielä. Patience grasshopper. Kaikki tavoittelemisen arvoinen vie aikansa. Kyllä ne mustan vyön karatekatkin ovat maksanet oppirahansa mustina silminä moneen otteeseen. Eikö heilläkin mene keskimäärin 7 vuotta mustan vyön saamisessa? Missään ei ole koskaan valmis. Aina on parannettavaa.

Hauskaa voi pitää ekasta heitosta alkaen. Haastavuuden säilyttäminen vuosien kuluttua aloituksesta vaatii rajojen ylittämistä ja opiskelua. Eihän työurallakaan lopu kesken opiskelutarve, miksi tämäkään eroaa, jos haluaa tulla hyväksi heittäjäksi?

Mitä aloittelijoihin tulee, joka lajissa on oppimiskäyränsä ja yleensä se on jyrkkä aluksi ja loivenee ajan myötä. Kukaan ei pysty heittämään lukien check listiä heiton aikana. Suunnittelu etukäteen ja toteutus kummemin miettimättä.

Minusta kaikentasoisille pelaajille pitäisi olla avointa keskustelu. Kyllähän joka lajissa aloittelijan pitää tiedostaa, että ropelihattuja ja pidemmälle treenanneita on olemassa, joten niillekin kukille pitäisi antaa kasvutilaa. Herää vain kysymys, miten paljon aloittelijat luuraavat täällä muutenkaan? Luulisi porukan olevan jo aika hurahtanutta, jotta tänne tulee lukemaan 8) Kuvittelisin aloittelijoiden enemmänkin viettävän aikaansa radalla onnessaan. Eikä turisten heittämisestä. Siitä voi saada ulkopuolisten silmissä jo obsessiivisen kuvan ;-)
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Unohdinpa mainita, että isoin syy, miksi mä olen näitä nippeleitä treenannut ei ole pituuden kasvatus, vaan kyky tunnistaa, miksi meni pieleen. Jotta tiedän, mitä korjata mihin suuntaan ja kuinka paljon ensi heittoa korjatakseni. Ja olla möhlimättä toistuvalla virheellä koko heittouransa. Helpommin sanottu kuin tehty grr.

Hitto, kun tekniikkamöröt hiipivät takaisin niskaan koko ajan. Mun lemppari ja pitkäikäisin useimmin takaisin hiipivä hirvitys on olkapään muljahdus kiekon taakse viennissä kättä aivan liian korkealle nostavana. Se on roikkunut niskassa vuositolkulla. Välillä tuntuu, että se on haittana useammin kuin poissa :twisted: Kivaa heittää tasamaalla päälaen korkeudelta takaa olkapään-rinnan korkeudelle eteen vieden kiekon maahan 15-20 m päässä. Just joo. Olisi multa lajin harrastus jo loppunuut, jos en tietäisi, mistä vika johtuu. Kun vielä oppisi poistamaan tuon lopuksi ikää. Tieto on, mitä pitää tehdä ja mitä ei saa, mutta toteutus... Tyhmästä päästä kärsii koko heitto. :oops:
Breas
Viestit: 316
Liittynyt: Ke 06 Syys 2006, 23:04
Paikkakunta: Nummela

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Breas »

Mä veikaan jiiärrä että sun suurin ongelma on se että mietit ihan liikaa... mun suurin ongelma on se että en mieti juurikaan mitäään... eihän kukaan pysty oikea oppisen suorituksen aikana käydä läpi mitä tekee eiköhän se tule luonnostaan kun on tarpeeksi keskittynyt yhden liikkeen toistamiseen.... veikkaan että rytmi on se joka ratkasee heitossa suurimman osan eikä mikään puristuksen ajoitus... jos alkaa miettimään kiekon päästämistä niin eiköhän sillon ole vika rytmissä....
Avatar
Jaani
Viestit: 2858
Liittynyt: Ti 23 Tammi 2007, 19:16
Paikkakunta: Helsinki

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja Jaani »

Kiekkohan vain irtoaa kädestä, sitä ei irroteta. Jos vetovaiheessa ehtii miettimään moisia, niin veto on kai aika hidas, luulisin. Jos veto on jo lähtökohtaisesti huono, ei sitä pikkunippeleillä paljon korjata. Isommasta ongelmasta pienempään on se korjaamisen suunta, eikö vain?
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Täysin samoilla linjoilla Artun kanssa tässä, kuten tänään aamulla kirjoitin.

Jaani, puristuksen tehon kasvattamisella pyrin nimenomaan pitämään käden nopeasti liikkuvana puristuksen kiristämiseen asti. Ja kiristyksen tarkoitus on estää kiekkoa lipeämästä kädestä etuajassa, kun ranne alkaa suoristua. On toki mahdollista liian löysällä otteella livetä jo aiemmn, mutta se ei ole ollut pariin vuoteen ongelma ilman pakkasen, märän kiekon sekä kuivan ihon yhdistemää. Joten en kärsi siitä yleensä. Ja siksi se ei ole harjoittelemisen arvoinen asia mulle. Oli tosin aiemmin, jotta pääsin vasemmalle lipsahduksista eroon.

Otteen kiristyksellä muutetaan tilanne siitä, että kiekko lipeää viimeisen 5-10 cm aikana kädestä siihen ettei lipeä, vaan kiekko repäisee itsensä kädestä. En missään nimessä irrota otetta. Päin vastoin yritän epätoivoisesti pitää kiekosta kiinni niin pitkään kuin pystyn. Ja videotodisteiden perusteella olen usein epäonnitunut. Siksi kiristystehon lisäyksen tarve tai ainakin aiempi kiristys, jos en muuten saa edistystä aikaan. Optimi on vielä haussa.
Avatar
PM
Viestit: 733
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:31
Oikea nimi: P.Määränen
Seura: Talin Tallaajat
Paikkakunta: Tikkurila

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja PM »

Nyt Jr kannattaa hommata roudarinteippi ja sitoo se kiekko käteen niin ei tarvii kiristellä :wink:
Kaikki muu on turhaa paitsi putti!!


http://www.frisbeepoint.fi/kauppa/index.php
jiiärrä
Viestit: 919
Liittynyt: To 20 Elo 2009, 21:41
Oikea nimi: Janne Räsänen
Seura: Talin Tallaajat

Re: Talvitreeniä

Viesti Kirjoittaja jiiärrä »

Vielä en ole taipunut käyttämään liimaavia aineita :-) Paitsi, että kostealla ja kylmällä edellissyksynä kokeilin nestemäistä laastaria. Kaikki parannustiethän on kokeiltava ;-) Sittemmin on pito parantunut käsiotemuutoksen myötä ja tökötin tarve poistunut. Ei muuten ollut kivaa saada laseihin ja silmään puuskan levittämää sprayattavaa nestemäistä laastaria. Ei onneksi ole ollut haittaa.

Ja mikään ei ole niin outoa, etteikö joku jo sellaista myisi. David Wiggins senior, MD myy jotain tököttiä, minkä pitäisi parantaa pitoa. Muiden muassa 2004 juniorimaailmanmestari Matt Hall käyttää jotain pihkapohjaista ei sormeen tarttuvaa ainetta, joka ei suttaa, joka on alunperin tarkoitettu painonnostajille. He, kiipeilijät ja voimistelijat käyttävät magnesiumia. Enpähän viitsi lisätä jo ennestään pölyn täyttämiin keuhkoihin lisää sikaa. Sitä on jo pariksi elämäksi kertynyt. Kaikkea lienee jo joku kokeillut :mrgreen:
Vastaa Viestiin