Kansallinen amatöörisarja 2006

Keskustelua frisbeegolfista

Valvoja: HALLITUS

mika
Viestit: 4
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:34
Oikea nimi: mika aho

Kansallinen amatöörisarja 2006

Viesti Kirjoittaja mika »

Yhden kesän ja kolmen kisan kokemukset kansallisesta amatöörisarjasta on nyt takana. Kiitos järjestäjille ja pelikavereille. Kivaa oli.

Muutamia ajatuksia rakentavassa hengessä ensivuoteen:
Tiedän että kisojen järjestäjiä on vaikea löytää ja SM-sarja ajaa tärkeydessä ohi, mutta aikataulullisesti olisi mukavampaa jos kisat ajoittuisivat tasaisemmin koko kesäkaudelle. Nyt oli etelälohkon kisoja kerran kaksikin samana viikonloppuna ja sitten taas välillä kuukauden taukoja. Perheeliselle koko viikonlopun irroittaminen kiekkojen viskomiseen on aika vaikeaa - enkä ole ainoa. Silloin taas kun ilmat ovat parhaimmillaan ja on ehkä jopa lomaa (= aikaa), niin ei ole kisoja.

Etelälohkossa pelaajia oli ihan kivasti eli 61, mutta pohjoislohkossa koko kauden aikana vain 19. Kun ajatus on, että etelä- ja pohjoislohkon parhaat ratkaisevat mestaruuden suuressa finaalissa, niin idea on hieno, mutta kun paikalla on ollut 50 "parhaan" asemesta vain 11 pelaajaa, ja ilmeisesti kaikki vielä etelälohkosta, niin glamouri vähän karisee. Mielestäni kunniakkaampi tapa olisi rakaista amatöörimestaruus viimeisen SM-osakilpailun yhteydessä, jossa molempien lohkojen 5 parasta ratkaisisivat "kutsukilpailuna" paremmuutensa osana muuta kilpailua. Tämä taas vaatisi, että muut kansallisen amatöörisarjan kisat saataisiin pidettyä järkevällä aikataululla eli ennen viimeistä SM-kisaa (tänävuonna se olisi ollut HFGO syyskuun alussa). Niin ja kyllä niiltä molempien lohkojen viideltä parhaalta se tarvittava kisalisenssi todennäköisesti löytyy, vaikkei sitä kansalliseen sarjaan muuten tarvikaan . :wink:
JussiL
Viestit: 501
Liittynyt: Ti 12 Huhti 2005, 7:40
Oikea nimi: Jussi Lindberg

Viesti Kirjoittaja JussiL »

Kiitokset kommenteista, perustellut mielipiteet ovat aina toivottua palautetta. Laittakaapa muutkin ajatuksianne kansallisesta sarjasta tulevia kausia ajatellen.

Näin sarjavastaavan ominaisuudessa omia mielipiteitäni.
Etelä-lohkon kisojen järjestäjiksi oli hakemuksia (8 kpl), jopa enemmän kun kisoja järjestettiin. Kisakalenteria aletaan rakentaa kisojen suuruusjärjestyksessä. Itse asiassa liitolle ilmoitettiin milloin EM-kilpailut ja Nordic Tourin osakilpailut on ja sitten laitettiin muut Suomessa järjestettävät kilpailut hakuun. Nämä seitsemän kisaa ja juhannus mukaanlaskettuna kesästä on jo mennyt kahdeksan viikonloppua.

Huomioitavaa on että kaikki kansallisensarjan kilpailut pidettiin niinä päivinä kun hakija oli hakemuksessaan toivonut. Joillakin radoilla kilpailut on kasvillisuuden tai esim auringonottajien takia perustellumpaa pitää keväällä tai loppukesästä.

Näkisin tulevaisuudessa mahdollisena, että kansallisen sarjan kisoja voidaan pitää päällekkäin esim. joidenkin Nordic Tourien kisojen kanssa, ehkä jo ensi vuonna. Ehkä liiton suunnasta voisi rohkaista enemmän tähän suuntaan.

Kisoja keskikesällä vai ei? Kaksi puolta
Ymmärrän että lomalla voisi olla paremmin aikaa reissata ja käydä kisoissa. Toisaalta taas osa haluaa nimenomaan pitää loman lomana ja matkustella perheen kanssa. Tästä syystä ehkä heinäkuussa ei ole niin paljon tarjontaa.

Toisten mielestä on parempi että kisoja on viikonlopun kumpanakin päivänä, niin sitten on vastaavasti enemmän vapaita viikonloppuja. Myös matkustamisten kannalta on järkevämpää että kisoja on sekä la että su. Tämä on merkittävämpi seikka pohjois-lohkossa.

Amatöörien Mestaruuskilpailulle ei ollut yhtään hakijaa. Myönnän, että itse en suhtautunut kilpailun vaatimalla vakavuudella järjestäjän etsimiseen ja se jäikin todella viime tinkaan. Päivämäärä kyllä oli heti kauden alussa tiedossa. Tämän kilpailun tarpeesta ja mielekkyydestä kuulisin mielellään lisääkin kommentteja miten amatöörisarjan pelaajat kilpailun kokevat.

Koko sarjan rakenteesta ja Amatöörien Mestaruuskisasta on hyvä keskustella tässä vaiheessa, kun ensi vuoden säännöt ovat vielä valmisteluasteella ja kilpailuitakaan ei ole vielä laitettu hakuun.

t. Jussi Lindberg
latesofi

Viesti Kirjoittaja latesofi »

Minusta tuntuu hieman typerältä, että tämän vuoden FABBiin olisivat halutessaan päässeet kaikki Pohjoislohkon amatöörit (mukaanlukien minä itse). Kyseessä oli siis P-lohkon pelaajien kannalta aivan normaali kisa, tosin vain kauempana. Itseäni tuskin mikään olisi saanut kisaan lähtemään...

Hieman ihmetyttää myös se, että vaikka etelälohkossa pelaa paljon enemmän porukkaa kuin pohjoisessa, niin silti kummastakin lohkosta pääsee yhtä paljon pelaajia finaaliin. Ehkä olisi syytä ottaa kummastakin lohkosta pelaajia suhteessa pelaajamääriin.
mika
Viestit: 4
Liittynyt: Ke 26 Loka 2005, 10:34
Oikea nimi: mika aho

Viesti Kirjoittaja mika »

Joko vuoden 2006 kansallisen sarjan kisakalenteri löytyy jostain ?
JussiL
Viestit: 501
Liittynyt: Ti 12 Huhti 2005, 7:40
Oikea nimi: Jussi Lindberg

Viesti Kirjoittaja JussiL »

Kisakalenteri julkaistaan kyllä heti kun päivämäärät on vahvistettu. Kaikkien kisojen osalta meillä on ongelmana, että EuroTourin kisa päiviä ei ole vielä meille kerrottu, joten hallitus odottelee tietoa niistä ennenkuin vahvistaa kotimaisen kalenterin.

Etelä-lohkon kisoille on tullut vasta neljä hakemusta. Parille kisalle pitäisi vielä löytää järjestäjä tai muuten joudutaan vähentämään kisojen määrää.

Jussi Lindberg
Vastaa Viestiin